New York Terminal Ajelehtia: liikkua paikasta toiseen ilman päämäärää. Metropoli, paikka jossa kohtaavat loputtomat määrät erilaisia ja analogisia ajelehtimisia, jotka muodostavat ajelehtimisien metropolitanisen kokonaistalouden, jossa yksittäisillä ajelehtimisilla ei ole tietoista suuntaa mutta, joka kokonaisuutena on ylhäältä päin johdettu. Ajelehtimisten ja merkityksettömien liikkumisten edellytys on abstrakti työ siis toiminta ilman sidosta konkreettiseen sisältöön. Pääoma poistaa eksistensistämme kaikki konkreettiset sisällöt, tekee elämästämme tyhjän ruhon, joka on pelkästään arvoa tuottavaa työaikaa. Abstraktin työn metropolin liikkuminen on aina liikkumista ilman merkityksiä ja ilman suhdetta toiminnan konkreettiseen sisältöön. Abstraktin työn liikkuminen on ylhäältäpäin suunnattua ja uudelleenrakennettu arvoa tuottavan abstrakti-ajan funktioksi . Ajelehtimisien laatu on siis sama kuin abstraktin työn laatu eli vailla ominaisuuksia. Kuitenkin ajelehtiminen - trippi, sekoilu, huliganismi, kiertolaisuus, huumeet - ovat olemassa pelkästään kieltäytymisenä. Kieltäytymisenä ilman keskipistettä ja ilman synteesiä, rihmastomaisena kieltäytymisenä. Jättäytymistä, hajoamista, deterritorialisaatiota. Ajelehtimisia ei ole olemassa ilman elämän redusointia abstraktiksi työajaksi. Mutta sisältääkö ajelehtiminen pelkkää työaikaa? Ajelehtiminen on pakoa palkkatyöstä, perheestä, normeista ja sellaisenaan se on vapautuksen projekti. On myös lisättävä, että tämä liikkuminen ilman suuntaa on alistettu komennolle.  Ajelehtiminen ja syrjäytyminen on tuottavaa työtä sen merkityksettömässä muodossa, sillä ei ole kosketusta todellisuuteen, sen muotoja ovat mm. pimeä työ, merkkejä tuottava työ, huumeiden välittäminen, itsensä myyminen jne. Marginalisuus kasvaa ja levittäytyy abstraktin työn yhteiskunnan sisällä. Marginaalisuus on perinteisen työn ulkopuolelle jääneen ajan kierrätystä siten, että se uudelleen sijoitetaan arvon tuotantoprosessiin. Tendensissä kieltäytymisestä voi tulla totaalinen, kuitenkin abstraktin työn luokka työstäkieltäytymisellä marginalisoituu ja tulee kierrätetyksi pimeän, osa-aikaisen ja epämääräisen työn kautta. Syrjäytymisestä siis muodostuu edellytys koko elämän ajan työksi redusoitumiseksi. Enemmän kuin palkka ahdistus on väline, jolla pakotetaan marginaalisubjektit syrjäytymään. Ahdistus pakottaa työn ulkopuolelle sijottautuvan ajan anomaan oman abstraktin tilan kvantifioinnin. Abstraktissa työssä deterritorialisaatio ei ole todellista autonomiaa, vaan identiteetin menetystä ja ahdistusta. Tämän vuoksi enemmän kuin palkan ahdistus, se mikä muuttaa elämän työksi on ahdistuksen palkka. Ahdistuksen palkka pakottaa marginalisoituneita etsimään uudelleenterritorialisoinnin paikkoja epävirallisten työn muotojen kautta. Tässä esitetty ajelehtimisen talouspolitiiikan kritiikki on myös nuorisoproletariaatin liikkeen arviointia. Kommunismin ajankohtaisuus sanottiin joskus. Nuorisoproletariaatti on työläisten työstäkieltäytymisen ilmentymismuoto. Kieltäytymisestä on tullut elämän ehto, laajalle levinnyt kulttuurimuoto, joka on tullut taistelukentälle avoimesti huutaen" vapauttakaa elämä työstä". Samanaikaisesti nuorisoproletariaatti on löytänyt itsensä syrjäytyneessä tilassa, pakotettu kieltäytymään, mutta jäämään ilman kumousta siis pakotettu ajelehtimaan. Tässä tilanteessa deterritorialisaatio muuttuu identiteetin menetykseksi kunnes se löytää yhteiskunnallisen maaperän ja käytännön, joka kykenee toimimaan funktiona, joka uudelleen kokoaa kumoukselliset käyttäytymismallit eli määrittelee uudestaan olemassa olevien suhteiden kenttää ja tuotantosuhteen. Me olemme tässä vaiheessa. Mutta minkä välineen avulla suorittaa tämä uudelleenterritorialisaatio? Olemme puhuneet paljon politiikan päättymisestä komennon välineenä. Mutta kuka on sanonut, että politiikka ja rationaalisuus olisivat komennon ainoat mahdolliset muodot? On totta, että metropolitanista ajelehtimista ei voida enää redusoida politiikan komentoon. Mutta mikä sitten on nykyisin väline, millä komento toteutuu? Yhtenäisen yhteiskunnan järjestelmän päättyminen, jossa politiikka komensi ja jossa talous toimi yhtenäisesti ja rationaalisesti politiikan ohjaamana, on nykyinen ympäristömme. Ei ole olemassa enää yhtä yhtenäistä yhteiskuntaa vaan on olemassa loputon määrä yhteiskuntia: yksittäisiä suhteita, tapaamisia, projekteja, aktioita ja vaihtoja, joita on mahdotonta redusoida toisiinsa, koska jokainen niistä on autonominen yhteiskunnallinen tila. Ongelmamme on siinä, että yhteiskunnassa, joka tuottaa ja vaihtaa arvoa tämä deterritorialisaatio ei voi olla todellista autonomiaa, vaan pelkästään identiteetin menetystä. Ja ahdistus on tämän menetyksen edellytys, joka johtaa siihen, että autonomia aina uudelleen rekuperoidaan tuotannon ja vaihdon sykliin. Ajelehtimisen talouspolitiikan kritiikin on kuljettava ahdistuksen talouspolitiikan kritiikin kautta. Yhteiskunta, joka on yhden yhteisen yhteuskunnan päättymistä, toimii rihmastona ja ahdistus on laasti, joka pitää sen koossa. Korostan ei halu, vaan ahdistus. Syynä kykenemättömyyteemme määrittää itseämme muuten kuin suhteessa arvon tuottamiseen, vaihtoon ja omaan tuottajana olemisen kuvaan. Mikään autonominen subjektiivinen funktio ei kulje tätä yhteiskuntien rihmastoista maastoa läpi. Maaston läpi kulkee vain abstrakti kapitalistinen tuotannollinen funktio. Mutta jos politiikka (konsensus, ideologia, moraali, identifikaatio, osallistuminen ja järki) ei toimi enää poikittaisena ja yhdistävänä funktiona, meidän on kysyttävä itseltämme: mikä on funktio? Mikä funtio takaa suunnan eli uusintamisen ja tuotannon? Ahdistus on edellytys suostumukselle tuotannolliseen vaihtoon (elämän vaihtoon palkkaan, ajan vaihtoon tuotteisiin) Mikä sitten takaa tämän post-poliittisen järjestelmän toiminnan? Voimme vastata, että funktio, joka toimii arvostumisen komennon muotona elämämme molekyyleihin ja käyttäytymisiemme pirstaleihin; funktio, joka komentaa metropolitanisia ajelehtimisiä; poikittainen funktio, joka jauhaa koko elämämme murusiksi ja muuttaa sen tyhjäksi ruhoksi on kokonaisuus: Koodaaminen-Tieto-Informaatio. Tieto on työn ja tuotannon älyn kuollut muoto. Se on muoto, joka kasautunut äly omii muutettuaan kodifioituneiksi merkeiksi, ilman suhdetta konkreettiseen sisältöön ts. merkitykseen. Äly tuntee elämän loputtomat segmentit. Analyysi redusoi niiden merkityksen abstraktiksi työksi. Segmenteiksi, joilta on poistettu suhde konkreettiseen intensiteettiin. Koodaus siirtää nämä muistiin ja lataa niillä jatkuvasti informaatiota. "Jos tiede (teknologisen sovellettavuutensa kautta) ja älyn työläiset ovat keskenään integroituneita tuottavaksi kollektiiviseksi työläiseksi ei ole enää hyväksyttävää, että vallankumoukselliset strategiat viittaisivat pelkästään teolliseen proletariaattiin. Ei ole kyse siitä, että pitäisi antaa tieteelliselle älylle mahdollisuus kehittyä tiedostamiseksi perinteisessä merkityksessä tyäväenluokan sisällä, vaan on mietittävä mikä muutos on tapahtunut tuottajan ja työväenluokan käsitteessä". (HJ Krahl). Kun Lenin puhui puolueesta, hän ajatteli luokan rakenteen ohjaamista ulkopuolelta. Meillä ei ole enää mitään tekemistä puolueena toimimisen ja käyttäytymisen kanssa. Todellinen liike tuottaa kommunismin tarvetta ilman kompromisseja ja sovitteluja, ilman ulkopuolelta tuotua tietoisuutta ja sen vuoksi organisaatiomuotomme löytyy pelkästään muutoksessa olevan elämän muodoissa. Leninin puolue on pelkkää poliittista johtamista, ulkopuolista tahtoa. Me ajattelemme taas poikittaista funktiota, konetta, joka kykenee tuottamaan semiotisoitumista (merkitykseksi ja merkiksi tulemista), joka kulkee yhteiskunnallisen diagramman läpi, joka käynnistää toimintoja, jotka ovat muuta kuin pääoman arvostuminen.  Teknillis-tieteellisen älyn olemassa oleva muoto on rakentunut pelkästään oman kontrollitehtävänsä ympärille. Tieto on muodostettu, mallinnettu ja muokattu tämän tehtävänsä toimesta, ketjuuntumisella, joka sen on tuottanut. Edelleen Krahl: "älyllinen työ tuo esille abstraktin työn arvon todellisen substansin yhä adekvatilla tavalla sen mukaan kun ontologinen ajallinen prosessi on alistettu työajan normeihin." Meidän on siis käynnistettävä älyn toiminta, hajoitettava mekanismit, jotka sen alistavat Tietoon ja toimittava käännettynä vapauttavana semioottisena funktiona, joka kulkee läpi hallitsemattomia ajelehtimisia vapauttaakseen niiden luova identiteetti ja uusia merkkien maailmankaikkeuksia. 1979 Bifo