Christian Marazzin haastattelu kirjasta “Sukkien paikka”

Luganossa, Sveitsissä syntynyt Christian Marazzi on opiskellut Padovan yliopistossa Italiassa ja Lontoossa (London School of Economics). Hän väitteli tohtoriksi taloustieteissä (City University of London) ja on sittemmin opettanut Padovassa, New York State Universityssa ja Lausannessa. Tällä hetkellä Marazzi on vierailevana professorina Yhdysvalloissa ja tutkimuspäällikkönä sveitsiläisessä taloustutkimuslaitoksessa.

Marazzin teoksista tunnetuin on Il posto dei calzini. La svolta liguistica dell'economia e i suoi effetti nella politica (Ed. Casagrande, Bellinzona 1994) eli "Sukkien paikka. Talouden lingvistinen käänne ja sen poliittiset vaikutukset". Siinä hän tarkastelee yhteismitattomuuden ongelmaa käyttäen esimerkkinä naisten ja miesten erilaisia kokemuksia siitä, mikä oikeastaan on sukkien oikea paikka kun ne on riisuttu jalasta. Teos laajenee koko modernin talouden ja tuotannon "kielellisen käänteen" analyysiksi. Kirja on käännetty ranskaksi ja saksaksi. Vuonna 1998 hän julkaisi kirjan E il denaro va. Esodo e rivoluzione dei mercati finaziari (Ed. Casagrande, Bellinzona). Suomeksi jotakuinkin "Ja raha liikkuu. Finanssimarkkinoiden exodus ja vallankumous". Siinä hän tarkastelee siirtymää fordismista postfordismiin hintojen yleisen alenemisen ja postfordismille luonteenomaisen elävän työn arvottamisen kautta. Kirja on käännetty myös saksaksi (Rotpunkt Verlag, Zurich 1999). Marazzin viimeisin teos on Capitale & linguaggio (Derive&Approdi, Milano 2002). Suomeksi "Pääoma & kieli". Kirjassa Marazzi tutkii uuden talouden mittaamisen ongelmaa ja kriisiä sen arvon realisoimisen ainoana keinona.

___

Christian Marazzin haastattelu kirjasta “Sukkien paikka”

Professori Marazzi, kirjassanne Il posto dei calzini esitätte väitteen, että tuotanto ja kommunikaatio ovat yksi ja sama asia, ja että nykytalouden kieli on John Austinin performatiivista kieltä, "lausuma ei kuvaa asiantilaa, vaan tuottaa välittömästi reaalisen tosiasian". Tapahtuuko internetissä mielestänne näin?

- Kirjoittaessani kirjaa en ajatellut internetiä, vaikka internetissä on maksimaalisesti toteutunut kommunikatiivisen toiminnan ja tuotantotoiminnan yhteen kietoutuminen. Lisäksi verkon ala ylittää pelkän kielen alan, nykyään se on olennainen osa taloutta, vaikka alunperin siitä toivottiin vapauden aluetta. Kielestä tulee performatiivista ja sillä on voima muuttua esineiksi ja tuottaa toimintaa ilman mitään viittausta ennalta olemassa oleviin asioihin. Kielen astuminen talouden sisään antaa mahdollisuuden organisoida tuotantoympäristö sellaisten mallien mukaan, jotka olivat mahdottomia tehdasmallille, jolle oli luonteenomaista lähes fyysinen organisatorinen ja sosiaalinen jähmeys. Uusien teknologioiden avulla joukoittain tehtäviä voidaan delegoida. Rikkauden kasvu tuottaa joukon negatiivisia käänteisvaikutuksia, kuten joustavuus ja työn lisääntyminen. On syntynyt työuniversumi, jossa ero työajan ja oman ajan välillä on kadonnut. Tällä tavoin työstä on tullut painajaista.

Bill Lessard ja Steve Baldwin jakavat kirjassaan Netslaves uuden talouden työntekijät yhteentoista kastiin. Nettiorjia ovat todellisuudessa kaikki sen piirissä työskentelevät. Oletteko samaa mieltä?

- Uudessa taloudessa, erityisesti sillä sektorilla, jolla tuotetaan verkkoa, työ muistuttaa orjatyötä: työaikoja ei ole, työsuhdeturva puuttuu, työntekijät ovat täysin riippuvaisia markkinoiden heilahteluista ja mielialoista. Tämä uuden talouden sektori on tyypiltään orjamaista, melkein kastijärjestelmää, herrat muistuttavat vanhoja tilanherroja. Miljoonia nuoria veti puoleensa helpon äkkirikastumisen ihme. Vuonna 1998 amerikkalainen Fortune-lehti julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan 77 % amerikkalaisista opiskelijoista oletti rikastuvansa nopeasti. Kyse on kangastuksesta, joka perustuu muutaman harvan menestykselle. Tässä tuotantomaailmassa pidetään paljon melua työn luonteesta. Ihmiset pitävät itseään korvaamattomina, koska ruumiillisen työn välityksestä on tullut banaalia. Enää ei ole olemassa perinteistä konkreettista työtä. Nykyään konkreettinen työ, joka on luonteenomaista kaikille, on henkistä, kognitiivista työtä, ja tämä saa meidät tuntemaan itsemme ainutkertaisiksi, korvaamattomiksi. Riistoa ei voi oikein muulla tavoin selittää. Nyt kriisi järjestää tätä uusiksi, mutta on yritettävä ymmärtää, miksi new economy on houkutellut niin paljon ihmisiä tämänkaltaiseen tilanteeseen.

Nettiorjien elämän keskipiste on stressi. Ennen muuta henkinen ja psykologinen stressi, jolta kukaan ei pääse pakoon. Tietyssä mielessä työstä näyttää tulleen elämän ainoa sisältö. Onko näin siis käynyt koska tunnemme itsemme ainutkertaisiksi?

- Ennen oli mahdollista tehdä selvä ero työajan ja muun ajan välille. Kun työntekijä lähti tehtaasta, hän myös lopetti työnteon. Paljon parjattu vieraantuminen oli myös eroa työstä ja suhde työhön oli välinpitämätön. Uusien teknologioiden ja työn henkistämisen mukana tuli myös yritys sulattaa yhteen työ ja työntekijä: työtä on ajateltava jatkuvasti, yrityksen tavoitteista tulee yksilön omia tavoitteita, vaikka nuo tavoitteet tuskin tuottavat yksittäiselle ihmiselle mitään konkreettista. Tätä siirtymää voidaan tietysti analysoida pääoman pirullisena perversiona, mutta on yritettävä ymmärtää, miksi se mitä on tapahtunut on tapahtunut. Monet joutuvat pakosta työskentelemään näin, mutta on myös monia, jotka tekevät niin innolla. Ei ole epäilystäkään etteikö new economy ole toiminut myös tämän spontaanin välittömyyden ja omaksumiskyvyn ansiosta.

Jatketaanko teidän mielestänne edelleen samalla tietä vai käännytäänkö siltä takaisin?

- Paluuta takaisin ei ole. Mutta kysymykseen vastaamiseksi on myös yritettävä ymmärtää, mitä näinä kriisin viikkoina tapahtuu. Varmasti olemme astumassa uudelleen organisoinnin vaiheeseen. Huomaan yllättäen lukevani ihmisistä, jotka ovat organisoituneet tekemään normatiivisia vaatimuksia. Ammattiliittoja ei ole, mutta huomiota ollaan kiinnittämässä joukkoon kysymyksiä, kuten irtisanomiset, lomat jne. Suunta on, toisin kuin vielä äsken ajateltiin, työn normalisointi, toisten palveluksessa olevan työn lisääntyminen. Se, että tulisi itsenäisten työntekijöiden maailma, on osoittautunut illuusioksi. Vaatimus autonomiasta automaation avulla oli ansa. Nyt vaaditaan turvallisuutta ja eroa suhteessa työn heilahteluihin: uuden talouden työntekijät ovat maksaneet kriisistä paljon enemmän kuin sen isännät.

Artikkelissanne Mandelin kirjasta Internet depression sanotte, että uusi talous on todellisuudessa antitaloutta. Voisitteko selittää, mitä tällä tarkoitatte?

- Internetin taloudelliset mahdollisuudet ovat valtaisia. Napsterin tapaus osoitti, että hyödykkeitä voidaan laittaa vapaasti kiertoon. New economyn ja uusien teknologioiden luonteeseen kuuluu kyky "kloonata" äärettömästi. Oikeudenkäynti Microsoftin monopolia vastaan näyttää olennaisen ongelman: kuinka yhdistää se luonteeltaan sosiaalinen ja kollektiivinen, jota uusi talous tuottaa, yksityiseen hyötyyn ja omistukseen? Käsitykseni mukaan siirtymää euforisesta vaiheesta romahdusvaiheeseen on etsittävä nimenomaan Bill Gatesin oikeudenkäynnin vaiheista. Tämä on olennaista. Tärkein ongelma koskee jotain sellaista mikä on sosiaalista ja siksi uusinnettavissa yksityisomaisuudessa. Tässä mielessä uusi talous voidaan ymmärtää antitaloudeksi.