Käytämme käsitettä "biopolitiikka" ensinnäkin viitataksemme muutokseen, joka on tapahtunut vallan mekanismeissa, tehden niistä elämään sinänsä kohdistuvia ja sitä muokkaavia teknologioita. Vallan kohde ei ole ainoastaan yksilön aktiviteetti tai keho tietyssä laitoksessa (tehdas, armeija, sairaala, vankila jne.) vaan elämä kokonaisuutena, millä tarkoitamme kehoa ruumiillisen ja symbolisen kohtauspintana. Biopoliittinen valta (tai biovalta) ei ainoastaan rajoita, vaan se tuottaa tottumuksia, kulutuskäyttämisen malleja, uusintamisen käytäntöjä, tapoja liittää merkityksiä yksilöön jne. Luonnollisestikaan "biopoliittiselle käänteelle" ei ole asetettavissa selvää ajallista rajaa, vaan on kyse pikemminkin siitä, minkälaiset vallan muodot ovat tulleet vallitsevimmiksi.

Biopoliittinen aikakausi on osoitusta tiedon ja vallan kytköksestä. Tällä aikakaudella yksilö on tiedollistamisen, diskurssien, luokittelun ja tilastoinnin kohde - ei ainoastaan yksilöstä tuotettavan tiedon merkityksessä, vaan myös yksilön "itse" tuottaman, omaa itseään koskevan tiedon merkityksessä. Tämä kaikki tieto on irroittamatonta niistä toimenpiteistä, joilla sitä käytetään vallan teknologioissa, sekä siitä vallan kehikosta, joka ehdollistaa havaitsemista ja tiedon keräämistä. On kuvaavaa, että biopolitiikan aikakausi on professioiden ja eksperttien aikakausi, niiden jotka kykenevät elämää koskevan tiedon tuottamisessa ja hallitsemissa käymään käsiksi yhä pienempiin osiin, aina molekulaariselle tasolle asti.

Biopoliittisen aikakauden paradoksi on siinä, että samalla kun elämä on suuren huolenpidon kohde ja kun yhteiskuntien keskeisimpiä päämääriä on hyvinvoinnin lisääminen, käytössämme on valtaisa tuhopotentiaali, kyky eliminoida eläviä kehoja. Tämä ei tarkoita ainoastaan tehokkaita aseita, vaan maapallon ekologisen kestävyyden asettamista vaakalaudalle, toisin sanoen elämän säilymisen nousemista keskeiseksi poliittiseksi kysymykseksi, johon yhteiskuntien kehitysmallien ymmärretään vaikuttavan.

Puhumme biopolitiikasta myös koska se kertoo lisäksi "politiikan" sisällön muutoksista, sillä on havaittavissa prosesseja, joissa päämäärärationaalinen ja laskennallinen politiikka vähitellen korvautuu subjektiivisuuden läsnäololla ja käsityksellä, jonka mukaan keskeisiä kysymyksiä ovat elämänlaatu, lähiympäristö, vaikutusmahdollisuudet, ajankäyttö ja ymmärrys omasta itsestämme. Perinteinen parlamentaarinen politiikka ei kykene tätä muutosta (yksin) hallitsemaan, ja voimme sanoa, että ns. uudet yhteiskunnalliset liikkeet ovat omalla tavallaan biopoliittisen käänteen toteuttajia.