Kansalaisyhteiskunta on käsite, jota olemme Meksikon zapatistien tavoin käyttäneet runsaasti. Puhumme yhteiskunnallisten liikkeiden tarpeesta kommunikoida kansalaisyhteiskunnan kanssa. Tätä tarkoittaa myös zapatistien periaate "kulkea ja kysyä". Kansalaisyhteiskunta on se yhteiskunnallinen, valtiolliselle vallalle vastakkainen sosiaalisen kanssakäymisen, uusintamisen ja kansalaisaloitteellisuuden alue, jonka sisällä toimimme.

Kansalaisyhteiskunnalle on annettu liberaalissa ja hegeliläisessä ajattelussa keskenään vastakkaisia määritelmiä. Liberaalissa ajattelussa kansalaisyhteiskunta on vapauden alue siksi, että se on taloudellisen itsensätoteuttamisen alue, ja koska siinä valtio edustaa välttämätöntä pahaa (mm. turvallisuusmekanismeja) sekä "vapailla markkinoilla" tapahtuvan toiminnan rajoittajaa.

Sen sijaan marxilaisen teorian mukaan kansalaisyhteiskunta on luokkayhteiskunnan suhteiden heijastuma, jonka alle on piilotettu todelliset riistoon perustuvat luokkasuhteet. Nyky-yhteiskunnassa luokkia ei kuitenkaan enää ole niiden teolliselle aikakaudelle ominaisessa, kiinteässä ja homogeenisessa muodossa. Kahden vastakkaisen luokan sijaan nyky-yhteiskuntaa luonnehtii pikemminkin dynaamisuus ja liikkuvuus, erilaiset muuttuvat identiteetit ja yhteiskunnalliset asemat. Tämän vuoksi puhumme kansalaisyhteiskunnasta.

Käsityksemme kansalaisyhteiskunnasta eroaa sekä hegeliläisestä että liberaalista traditiosta. Toisaalta se on lähempänä Hegeliä edeltävää määritelmää, joka liittyi kansalaisten keskinäiseen vapaaseen poliittiseen toimintaan (mm. Tuomas Akvinolainen, Hobbes ja Spinoza käyttivät sanoja "poliittinen" ja "kansalais" synonyymeina).

Emme kuitenkaan usko, että kansalaisyhteiskunnasta on ulkoistettu "kaikki paha valtio" ja "kaikki paha kapitalismi". Nykyisenkaltaisille tuotantosuhteille ominainen arvon tuotanto tai patriarkaaliset suhteet läpäisevät kansalaisyhteiskuntaa siinä missä kaikkea muutakin yhteiskunnallista toimintaa ja olemista. Näiden suhteiden olemassaolo tekee itseorganisaatiosta, myös kansalaisyhteiskunnan alueella, helposti vain taloudellisen rationaliteetin itseorganisaatiota. Tämä ei kuitenkaan kumoa sitä seikkaa, etteikö kansalaisyhteiskunta olisi keskeinen yhteiskunnallisen keskustelun ja kanssakäymisen alue.