SDI
Maaliskuussa 1983 Ronald Reagan esitteli maailmalle SDI (Strategic Defence Initiative) -suunnitelman, jonka tavoitteena oli rakentaa järjestelmä, joka kykenisi tuhoamaan Yhdysvaltoja vastaan laukaistut ohjukset avaruuteen sijoitetuilla lasertykeillä. Suunnitelma tuli tutuksi nimellä “tähtien sota”. Sitä ei ole toistaiseksi toteutettu, vaikka se on maksanut Yhdysvaltain veronmaksajille tähän mennessä jo 70 miljardia dollaria. Tähtien sota -suunnitelma osoittautui jo varhaisessa vaiheessa vaikeasti toteutettavaksi, ja siksi se ajettiin alas. Isä-Bushin presidenttikaudella ohjelman kustannukset olivat “vain” 3-4 miljardia dollaria vuodessa. Clintonin aikakaudella suunnitelmaa kutistettiin siten, että torjunnan kohteeksi tulivat lyhyen ja keskipitkän kantaman ohjukset pitkän matkan ohjusten sijasta.
NMD
Tähtien sota on nykyisin muuttunut ohjuskilveksi. Ohjelman virallinen nimikin - NMD (National Missile Defence) - on uusi. Suunnitelman tavoite ei ole yhtä mahtava kuin aiemmin, enää ei haluta torjua kymmeniä tai satoja ohjuksia samanaikaisesti, vaan yksittäisiä ohjuksia, jotka ovat laukaisseet ns. roistovaltiot tai joita Venäjä tai Kiina on vahingossa laittanut matkaan. Ohjuskilpi perustuu satelliitteihin, jotka paikallistavat uhan, avaruudessa sijaitseviin liikkuviin esineisiin, joita suunnataan ohjusten tielle sekä maassa sijaitseviin torjuntahävittäjiin, jotka tarpeen vaatiessa tulevat taivaalla olevien “keilapallojen” tueksi. Vaikka NMD on köyhän miehen versio Reaganin alkuperäisestä tähtien sodasta, sekin on vaikeuksissa. Tekniset ongelmat ovat suuret ja järjestelmän kayttöönotto on siirretty vuodesta 2004 vuoteen 2005. Myös Yhdysvaltojen liittolaiset ovat suhtautuneet projektiiin kriittisesti. He tiedostavat, että se voi käynnistää uuden varustelukierteen. Puhumattakaan rahaongelmista: hinnan on arvioitu olevan 120-240 miljardin dollarin haarukassa.
CSP
Center for Security Policy (CSP) on Frank Gaffneyn johtama organisaatio, joka on lobbaamassa voimakkaasti ohjuskilven puolesta. Gaffney on puolustusministeriön entinen virkamies, joka edustaa neljän suuryrityksen (Boeing, Lockheed Martin, Raytheon ja TRW) etua ja on kyennyt saamaan nämä yhteen oikeistopolitiikkojen kanssa sekä kongressissa että senaatissa. Suuryritykset haluavat saada julkisten hankkeiden kautta itselleen paljon rahaa. 25% CSP:n rahoituksesta tulee suoraan näiltä yrityksiltä. CSP:n mukaan aseita rajoittavat sopimukset ovat Yhdysvaltojen edun vastaisia, koska toisiin sopimusosapuoliin ei voi luottaa. Yhdysvalloilla on oltava ehdoton sotilaallinen ylivoima. Lobbaustyön tuloksena 25 senaattoria allekirjoitti vetoomuksen, jonka mukaan Yhdysvaltojen ei pitäisi enää neuvotella Venäjän kanssa ydinaseiden rajoittamisesta. Nämä senaattorit kuuluivat kaikki ryhmään, joka oli saanut aseteollisuudelta kaksi miljoonaa dollaria vaalikuluja varten. Vuodesta 1997 suuret aseyhtiöt ovat antaneet 4 miljoonaa dollaria kongressiedustajille ja 2 miljoonaa puolueille. CSP:n kaltaisille painostusryhmille vuosina 1997-98 he ovat antaneet peräti 34 miljoonaa dollaria. Ei pidä unohtaa, että lobbaajien etu on yritysten voitot eikä Yhdysvaltojen turvallisuus tai maan työllisyystilanne. He haluavat taata, ettei kylmän sodan päättyminen vaikuta heidän liiketoimintaansa. NMD on näille yrityksille henkiinjäämisprojekti jos huomioidaan, että niiden pörssiarvo on parin viimeisen vuoden aikana puolittunut.
Rumsfeldin komission raportit
Kesäkuussa 1998 Donald Rumsfeldin (nykyisen hallinnon puolustusministeri) johtama komissio totesi, että Yhdysvaltoja vastaan suunnattu ohjusuhka oli kasvamassa. Monien arvioiden mukaan komission raportti liioitteli selvästi tiettyjen maiden kykyä hyökätä ohjuksineen Yhdysvaltoja vastaan. Komissio antoi virallisen hyväksymisleiman oikeistopolitiikkojen vaatimuksille NMD- hankkeen käynnistämisestä. Rumsfeldin komission neutraalisuuden tae oli varmasti se, että hän on yksi CSP:n rahoittajista. Tammikuussa 2001 julkaistun uuden raportin mukaan Yhdysvallat on vaarassa joutua uuden Pearl Harbourin kohteeksi. Yllätyshyökkäys yhdysvaltalaisia satelliitteja vastaan voisi lamauttaa maan. Tämän vuoksi ohjuskilven osaksi on rakennettava järjestelmä, jolla satelliitteja puolustetaan.
Avaruuden militarisointi
Kylmän sodan aikana suurvaltiot harkitsivat aseiden sijoittamista avaruuteen. Heidän arvionsa kuitenkin oli, että hankkeen kustannukset olisivat tuloksiin nähden suhteettoman suuret. Satelliittit olivat (ja ovat edelleen) ahkerassa käytössä, mutta aseita avaruuteen ei tiettävästi ole viety. Ohjuskilpi-projekti sisältää vaaran avaruuden militarisoinnista, koska satelliitit ovat siinä niin keskeisessä asemassa. Venäläisillä ja kiinalaisilla on tekniset kyvyt sokaista amerikkalaisia satelliitteja - siis tehdä avaruuskilvestä toimintakyvytön hyvin pienellä rahallisella investoinnilla. Yhdysvallat ovat riippuvaisia satelliiteista. Niitä on nykyisin 600 ja vuonna 2010 peräti 2000. Avaruuden militarisointi ja satelliitteihin kohdistuva hyökkäys voisi lamauttaa koko maan. Yhdysvallat eivät näytä ymmärtävän, että paras tapa suojata omia satelliitteja on toimia avaruussotia vastaan, eikä rakentaa niiden edellytyksiä turhalla avaruuden militarisoinnilla. Puhumattakaan siitä, että sadoille miljardeille dollareille maailmassa, jossa yli miljardi ihmistä elää äärimmäisessä köyhyydessä, olisi muutakin käyttöä.