Globalisaatio on mahdollistanut tiedon, rahan ja tavaran vapaan liikkumisen maapallon ympäri. Samanaikaisesti kaikkein tärkeintä talouden ja tuotannon resurssia – työtä – on pyritty rajoittamaan sen liikkeissä. Viime vuosien aikana rajoittamisen tilalle on tullut erilainen strategia: differentialismi. Imperiumin rikkaat alueet ovat nyt kaikille avoimia, kunhan siirtolaiset suostuvat pysymään heille varatuissa paikoissa. Tietyissä lähiöissä, tietyissä työpaikoissa, tietyissä kouluissa jne. Euroopan suurissa metropoleissa, valtavien liikekorttelien konttoreissa, ei näy siirtolaisia varsinaisen työajan tunteina. Kun konttorit suljetaan, ilmestyvät myös siirtolaiset siivoamaan. Tätä on differentialismi. Eletään siirtolaisten kanssa samoissa yhteiskunnissa, ollaan töissä samoissa paikoissa, mutta heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä. Kyse ei ole henkilökohtaisista mieltymyksistä (jokainen saa olla tekemisissä kenen kanssa itse haluaa), kyse on strategiasta, jonka mukaan tietyn ihmisryhmän asemasta tehdään epävarma, ulkopuolinen ja uhkailulle altis.

Siirtolaisuutta ja ihmisten perusoikeuksiin kuuluvaa liikkumisen ja asettumisen vapautta on vastustettu myös sillä perusteella, että ne muka horjuttavat työmarkkinoita. Tosiasia on kuitenkin se, että koskaan ei ole kyetty näyttämään suoraa yhteyttä siirtolaisuuden ja työmarkkinoiden horjumisen välillä. Eivät siirtolaiset ole Suomessa horjuttaneet siivousalan työmarkkinoita. Siivousala on muodostunut yritysten ulkoistettua siivoustoiminnan 1980-luvun aikana, ja siirtolaiset ovat asettuneet uusiin työpaikkoihin. Siirtolaisuus on aina rikastuttanut niitä maita, jotka ovat rohjenneet raottaa oviaan. Yhdysvaltojen, maailman rikkaimman maan menestyksen salaisuus ovat olleet siirtolaiset, jotka sukupolvi toisensa jälkeen ovat rakentaneet sekä tämän maan hyvinvointia että omaa henkilökohtaista hyvinvointiaan. Euroopassakin monta menestystarinaa olisi jäänyt näkemättä ilman siirtolaisia (mm. Saksan 1960-luvun talousihme).

Tämän kaiken tiedostavat myös suuryritysten johtajat, jotka yksi toisensa jälkeen ovat vaatineet Euroopan maissa joustavampaa maahanmuuttopolitiikkaa. On helppo ennakoida, että siirtolaisuus, kuten globalisaatio, on ilmiö, joka tulee vakiintumaan. Strategia, jonka mukaan Euroopan ympärille pyrittiin rakentamaan muuri (Linnake-Eurooppa) on täydellisesti romahtanut. Nyt avainkäsitteet ovat differentialismi ja joustavuus. Samalla tavalla kun uusliberalismi on tehnyt työstä joustavan ja epävarman saadakseen siitä maksimaalisen hyödyn, se pyrkii tekemään myös kansalaisuudesta joustavan. Muureja avataan, ihmisiä otetaan vastaan ja sijoitetaan heille tarkoitetuille erillisille asuinalueille tekemään heille tarkoitettuja töitä. Jos he aiheuttavat ongelmia tai eivät suostu annettuihin paikkoihin, on aina olemassa mahdollisuus viedä heiltä heidän oikeutensa, jotka ovat aina juuri niin epävarmoja kuin heidän oleskelulupansa, ja passittaa heidät takaisin muurien ulkopuolelle.

Differentialistisen strategian vastustamisen on kuljettava yhdessä kaikkien sellaisten toimintojen kanssa, jotka pyrkivät kumoamaan uusliberalistista epävarmistamisen strategiaa. Kun toiset ovat epävarmoja toimeentulosta toisten ollessa epävarmoja kansalaisoikeuksista, yhteinen ratkaisu on ilmeisesti löydettävissä taatusta toimeentulosta työstä riippumatta ja oikeudesta ihmisarvoiseen ja tasa-arvoiseen elämään riippumatta siitä, onko ihmisellä tietyn maan kansalaisuutta tai kansalaisuutta yleensäkään.