Tietoinen Biotekninen Mutaatio Verkon metaforinen voima on muuttamassa syvällä tavalla inhimillisen maailman ymmärtämisen paradigmat. Verkon käytännön vaikutukset yhteiskuntaan, kommunikaatioon ja luovuuteen ovat taas olleet suurilta osiltaan pettymys. Elektronisen kommunikaation laajeneminen on ollut niin mittavaa ja nopeaa, että ihmisen tietoisuus ei ole pysynyt sen mukana. Itse asiassa laajenemisesta on tullut päällekäyvä ja tietoisuutta sumentava. Vanhakantaisen yhteiskunnallisuuden ruumiillistuman tuottamista koetuista kokemuksista tulee kaasumaisia ja kehomme kuihtuu paeten niiden väkivaltaa ja aggressiivisuutta. Virtuaali siis tuottaa toisiansa seuraavia pakoja, joiden objekti on keho, jota jatkuvasti stimuloidaan, mutta jota ei koskaan halata. Tässä tilassa on kehomme, moniosaisesti leviävä ja sairas, agressiivinen ja kärsivä vanhakantaisuuden jäänteistä, kansallisvaltioista, arkaismeista ja verisistä paikallisista sodista koostuvassa planeetassa. On oikeutettua ajatella, että suurilta osin kommunikatiivinen verkko ei ole väline, jolla luodaan kommunikaatiota. Se on väline, jolla paetaan maailmasta, jossa ei enää uskalleta elää. Olemme virtuaaliluokka, joka on teljennyt itsensä läpipääsemättömiin labyrintteihin. Mutta nykymaailmassa on avautumassa uusi perspektiivi, jota tutkimus on kauan valmistellut, mutta joka vasta nyt saa kulttuuriparadigman ulottuvuuden. Kutsumme tätä perspektiiviä Tietoiseksi Biotekniseksi Mutaatioksi. Tämä on tulevan aikakauden merkittävin tapahtuma. Neuroinsinööritiede (disipliini, jota kauan aikaa ovat harjoittaneet taiteilijat ja huumeidenkäyttäjät), biogenetiikka ja elämän muotojen ohjelmointi ovet ne tieteellistekniset välineet, jotka tulevat muuttamaan meidän elämäämme. Tämän uuden perspektiivin premissit ovat digitalisointi ja uudelleenrakentavan logiikan synty. Kymmenien vuosien tietotyön seurauksena on syntynyt kaksi ilmiötä. Ensinnäkin on luotu laskentavälineitä, jotka kykenevät käsittelemään sitä mikä ihmisaivoille on käsittämätöntä. Tietokoneet, niiden rinnakkaistyöskentely ja informaation saatavuus verkossa on mahdollistanut Projekti Genoman. Toiseksi ja kiinnostavimpana on sanottava, että tietotekninenkulttuuri, joka rakentaa ja yhdistää tietoa voi antaa meille mahdollisuuden ajatella elämäämme uudelleen rakentamisen leikkinä. Tästä näkökulmasta on mahdollista antaa merkitys sille mitä Alex Sarti (tietotekniikan insinööri, tutkii Berkeleyssa elämänmuotojen syntymistä) määrittelee ”generatiiviseksi biokieliopiksi” siis ohjelmoitu uusien elämänmuotojen suunnittelu ja synnyttäminen. Tämä on juuri sitä samaa mitä tietoteknikot ovat tehneet virtuaalitasolla. Syntetisoivien kuvien synnyttämistä algorytmisestä uudellenrakentamisesta. Nyt ohjelmoitujen elämän muotojen synnyttämisen prosessi siirtyy virtuaalimaailmasta elävään olentoon. Tässä olemme. Tämän siirtymän kohdalle on asetettava luova ajattelumme. Biososiaalinen horisontti Bioteknologioiden yhteiskunnalliset seuraukset ovat todennäköisesti muuttamassa maailmaa paljon lopullisemmalla tavalla kuin kommunikaation digitaaliteknologiat. Yhteiskuntamme teoria ja käytäntö muuttuvat. On mahdotonta kuvata lyhyesti tämän kumouksen kehityslinjat ja tuleva maailma, joka on tuotettujen mutaatiolinjojen seurausta. Silti metodologian tasolla ja johdantona on mahdollista sanoa jotakin. Moderni yhteiskunta, perustui humanistiseen näkemykseen, siitä että ihminen voi hallita omaa maailmaansa. Moderni yhteiskunta teorisoi ja rakensi komennon kehojen, kommunikaation ja kielen säätelynä. Teollinen yhteiskuntamuoto tarvitsi tätä säätelyä, mutta samanaikaisesti määritteli ja muotoili sitä aina uudestaan. Keho ja kone muodostivat keskinäiset suhteensa hitaan vuorovaikutuksen kautta, joka oli näkyvä, tietoinen ja hallittavissa. Politiikka oli kaikkien tekijöiden (taloudellisten, yhteiskunnallisten, kommunikatiivisten ja teknologisten) hallinnan tiede ja tekniikka. Anatominen keho ja kapitalistinen makrokone muotoilivat toisiaan rakentaen porvarillisen säätelyn edellytykset. Anatomia ja mekaniikka olivat ihmiselle ominaisia ulottuvuuksia, joita hänen oli mahdollista universaalisti hallita. Niihin rakentui neuvottelun ja konfliktin poliittisen rationaalisuuden mahdollisuudet. Huimaava siirtymä digitaaliin ja nanotekniikaan toteutui nykyisen vuosisadan toisella puoliskolla ja se sai  teoreettisen pohjansa heisenberghilaisesta indeterminismista. Yhteiskunnallisten suhteiden tärkeimmät tekijät siirtyvät analogiselta tasolta algorytmiselle tasolle TS. suuruksien tasolta keskinäisten suhteiden tasolle. Digitalisoituminen tarkoittaa siirtymää mekaanisesta muotoilemisesta käsitteelliseen muotoilemiseen. Digitaaliaikakaudella modernin politiikan edellytykset katoavat: yhteiskunnallisen toiminnan tulos ei ole enää nähtävissä, tunnettavissa tai kontrolloitavissa. Paikka, jossa määräytyvät tuotannolliset, yhteiskunnalliset ja kommunikatiiviset sarjat on pois tietoisuudestamme. Yhteiskunta alkaa toimimaan ikäänkuin automaattisesti ja se voima, joka ohjaa sitä ei näy enää, ei sen vuoksi, että esim. tutkimuslaboratoriot olisivat maanalaisia, vaan sen vuoksi, että ohjausoperaatioiden kokoluokka on nanotekninen. Humanistinen horisontti katoaa, koska ei ole enää totta, että ihminen olisi kaikkien asioiden mitta. Tekijät, joilla on merkitystä ja jotka generoivat yhteiskunnallisia ilmiöitä eivät ole enää rakennettu ihmisen mittaan. Niitä ei voi enää nähdä paljain silmin. Politiikka katoaa, koska jos se on näkyvää, sillä ei ole mitään merkitystä TS. se on pelkkää spektaakkelia (spektaakkeli on nähtävissä ja generoivat algorytmit ovat näkymättömiä). Komento siirtyy siis anatomisen-mekaanisen-poliittisen säätelyn tasolta automatismien tasolle. Hyperkapitalistista globalisaatioprosessia tukevat pääasiallisesti kielitieteellis-teknologiset automatismit, jotka ovat levittäytyneet tuottavan yhteiskunnan hermostoon ja tehneet kapitalistisesta arvostuksen prosessista yhä enemmän riippumattoman tietoisesta toiminnasta tai inhimillisen tekijän poliittisesta toiminnasta. Työväenluokan poliittinen katoaminen ei ole ollut poliittisten voimien taistelun seurausta tai yhteiskunnallisen joukkomurhan seurausta. Se mitä hyperkapitalismi on muuttanut luokkasuhteiden tasolla, on tapa millä inhimillinen tekijä ”työläiset” ja kontrollin paikka (näkymätön ja hallitsematon) suhtautuvat toisiinsa. Kontrolli ei toteudu enää makroyhteiskunnallisella tasolla eikä anatomisella tasolla kehon pakottamisena. Kontrolli toteutuu näkymättömällä tasolla, joka ei ole hallittavissa, käännettävissä tai vastustettavissa. Kieli muotoilee toiminnan ja digitaaliteknologia muokkaa kielen. Teknilliskielellisten automatismien rakentaminen (digitalisointi, tuotantoprosessien globaaliverkostoituminen jne) ovat aiheuttaneet planetaarisen tuotannollisen ekotason mutaation. Nyt näemme kuitenkin silmiemme edessä toisen automaattijärjestelmän rakentumisen, joka vie inhimillisen tekijän päätöspisteeseen. Biotekninen automaattisystemi rakentuu ja se sisällyttää nanoteknologian avulla metakoneen kielellisen toiminnan inhimillisen tekijän neurologisiin ja geneettisiin ominaisuuksiin. Inhimillista tekijää ei ole enää. Michel Foucault käytti termiä biopolitiikka ja tämä oli valtava intuitio. Mutta jos ajattelemme asiaa nykypäivänä epidemologiselta, psykofarmakologiselta ja biogeneettiselta kannalta voimme sanoa, että biopolitiikkakin on riittämätön käsite. Se näyttää suunnan, mutta se ei kuvaa hyperkapitalistista yhteiskuntaa. Politiikalla ei ole mitään tekemistä nykypäivän kanssa. Sana politiikka kuvaa tietoisen, fenomenisen, mekaanisen, anatomisen ja inhimillisen näkyvän maailman hallintaa. Tämän hallinnan tekniikat ovat lopullisesti kuolleet kun yhteiskunnallisuuden muodostumisen prosessit siirtyvät nanotasolle ja etenevät digitaalisen ja teknilliskielellisen automaattisen syntymisen kautta. Meidän on puhuttava biososiaalisuudesta (Rabinow) eikä biopolitiikasta, koska politiikkaa ei ole enää olemassa, muuten kuin ritualistisen manauksien tehottomana toistamisena. Politiikan paikka on nyt avautuvassa tulevaisuudessa todennäköisesti varattu tietoiselle biotekniselle mutaatiolle ja bioteknologioiden taiteelliselle ja filosofiselle käytölle, jotka rakentavat uusia yhteiskunnallisen olemisen mahdollisuuksia. Franco ”Bifo” Berardi 1999