Eurooppa on syntynyt kuolleena Pahimman Imperiumi, kansalliskommunismi ja vuosisadan lopun identiteetin sairaus. Kosovo Polje, 1989. Kun pahan Imperiumi sortui muodostui pahimman Imperiumi. Pahimman Imperiumi on identiteetin sairauden leviämistä. Kansan, Kansakunnan ja Rodun veristen kummituksien uudelleen syntyminen. Se, mikä vuosisadamme aikana valheellisesti kutsuttiin kommunismiksi oli oikeasti vanhanaikaisten, feodaalisten, byrokraattisten, militarististen ja kansallismielisten suuntauksien vastarinta kapitalismin uudistavaa dynamiikkaa ja globalisaatiota vastaan. Jonakin päivänä voisi kertoa näiden äärivanhoillisten järjestelmien tarinaa, se miten ne varastivat kommunismin nimen. Järjestelmä, joka Venäjällä on taannut ja takaa sotilaallisen, poliisibyrokratian ja ortodoksikirkon diktatuurin on sama, joka Kiinassa on taannut mandariiniluokan vallan ja sama joka, Jugoslaviassa on taannut sotilasluokan  ja eri kirkkokuntien pappien vallan. Jos tutkisimme ymmärtäisimme, että nämä järjestelmät ovat suorittaneet saman tehtävän kun italialainen fasismi tai saksalainen natsismi: yrittäneet vähentää kapitalismin dynamiikkaa ja puolustaneet identiteettiä teknologisen vallankumouksen tuottamaa deterritorialisaatiota vastaan. Kansalliskommunistiset järjestelmät ovat riistäneet kaikki elinvoimat, jotka eivät ole olleet identifioitavissa ja pakottaneet yhteiskunnat perheen, ”kansakunta” ajattelun ja valtion häkkiin. Slobodan Milosevic on omassa tilanteessaan paras yhdistävä tekijä byrokraattisten ja kansallissotilaallisten luokkien välillä, jotka ovat dominoineet Itä-Euroopan maita ennen ja tekevät sitä vielä nytkin. Kosovo Polje 1989 on kansalliskommunismin syntymisen hetki. Kansalliskommunismi on pahimman synteesi, se yhdistää autoritaarisen sosialismin, johon kuuluvat dogmit ja diktatuurit (jonka dengiläinen versio on syntynyt samana vuonna Tien an Menillä) nationalismiin ja rotu-identtiteettiin samalla tavalla kuin tapahtui islamilaisessa maailmassa vuonna 1979 tai uushindulaisessa Intiassa 1990-luvulla ja 1980-luvulla integralistikirkkojen Amerikassa. Historiallisella kommunismilla oli omat suuruuden hetkensä. Kansalliskommunismi vuosisadamme lopulla ei ole enää muuta, kuin integralismi muiden joukossa, vaikkakin varustettu köyhemmällä traditiolla ja heikommalla mielikuvituksen voimalla, mutta rikkaammalla ydinaseiden ja tavallisten aseiden arsenaalilla. Kronstadtista Sarajevoon Rekonstruoidaan jugoslavialainen vuosikymmen. Serbinationalismin uudelleen syntymisen jälkeen vuonna 1989 Jugoslavian rekenne sortuu palasiksi. Kroatialaista nationalismia tukevat uudelleensyntynyt Saksan valtakunta ja katolinen kirkko. Emme voi unohtaa, että serbo-kroatialaisen sodan hirvittävyyksien taustalta löytyy Paavi ja Kohl. Vukovar on myös heidän vastuulla eikä pelkästään Milosevicin ja Ratko Mladicin. Seuravaksi tulee Bosnian sota. Sarajevon epätoivoinen kamppailu kuoleman kanssa. Muistetaan Sarajevoa, koska kaupungissa kuoli Eurooppa, siellä kuoli modernin sivilisaation ihmisarvo ja toivo. Sarajevossa asui 500.000 ihmistä, nyt niitä on enää 250.000 jäljellä. 50.000 heistä kuoli Karadzijcin tarkk’ampujien tappamina. Sarajevo oli moni-etnisen yhdessäolon kaupunki, joka edusti inhimillisiä arvoja ja joka ei hyväksynyt poissulkemisia. Sarajevo oli ihmiskunnan solidaarisuuden pantti. Se tuhottiin. Miksi kansainvälinen yhteisö ei tehnyt silloin yhtään mitään? Ihmisiä, joita kukaan ei voi haukkua sotahulluiksi pyysivät Euroopan, USA:n, YK:n ja NATO:n väliintuloa. Miksi pommikoneet eivät toimineet silloin? Miksi Milosevicia pidettiin silloin uskottavana ihmisenä? Miksi annettiin Sarajevon kuolla? On ihmisiä, jotka vastustavat humanitaarista väliintuloa kansallisen suvereniteetin nimissä. Kansallinen suvereniteetti on paskaa. Käsitettä käyttävät usein vanhoilliset kommunistit, jotka ovat olleet monien murhaajien palkkalistoilla. He eivät ehkä olleet syntyneet vielä vuonna 1921, mutta epäilemättä he olisivat hyväksyneet Kronstadtin kapinallisten bolshevikkien suorittaman joukkomurhan. Näitä tyyppejä oli ehkä jo olemassa vuonna 1956 ja 1968 ja he taputtivat käsiään innoissaan kun panssarivaunut tuhosivat työläisten ja opiskelijoiden kapinat Budapestissa ja Prahassa. Pommituksien vastustaminen kansallisen suvereniteetin nimissä on kuin vastustaisi välähdystä jyrähdyksen nimissä tai seurausta syyn nimissä. Kansallisen suvereniteetin ja inhimillisen solidaarisuuden konflikti oli niin ilmiselvä Sarajevossa, että sen jälkeen meidän pitäisi tietää,että siellä missä alkaa kansakuntaa loppuu ihmiskunta. Inhimillisyyttä ei voi olla olemassa kun vasta kansakunnasta vapautumisen jälkeen. Ihmiskunta ei ole osannut vapautua kansakunnasta edes Hitlerin jälkeen, päinvastoin toisen maailmansodan jälkeinen retoriikka on täynnä kansaa ja kansakuntaa. Ja tässä ovat tulokset. Miksi he ovat toimineet näin? Miksi eurooppalaiset ja amerikkalaiset ovat sallineet Karadzijcin fasistien murhata 50.000 ihmistä Sarajevossa. Miksi he toimivat tänään Kosovossa? Miksi NATO on päättänyt mielipuolisesta 24.3.1999 alkanneesta intervenktiosta? Ei tarvitse olle sotilasasiantuntija voidakseen ymmärtää, että NATO:n politiikka Kosovossa on mielipuolista. He tukevat UCK:ta, joka on nationalistinen ja agressiivinen ryhmä, joka on sidottu Berishan mafiaan. He eristävät Rugovan ryhmää, joka on yrittänyt estää verilöylyä. Sitten he aloittavat hyökkäyksen, jonka väistämätön (ja täysin ennakoitavissa) oleva seuraus on silmiemme edessä. Vuoden aikana serbien sotilaallinen koneisto on tappanut noin 200 Kosovon asukasta. Viikossa se on voinut tappaa kymmenkertaisen määrän. NATO on käynnistänyt hirvittävän koneiston, joka on iskenyt niitä vastaan, joita sen piti puolustaa. Tämän viikon Economist lehden kannessa on ikääntynyt kosovolainen, joka itkee epätoivoisesti ja teksti kysyy: serbien vai NATO:n uhri?. Miksi he ovat toimineet näin? Onko NATO:n poliittinen ja sotilaallinen johto sadistinen tai ovatko he imbesillejä? En kyllä aliarvioisi tätä imbesillisyys aspektia mutta vastaus on ehkä jossain muualla. Vuoden aikana USA:n ulkopolitiikka on muuttunut radikaalisti. Vuodesta 1989 sotilasmenot olivat pienentyneet rajusti. Kylmä sota oli päättynyt ja paljon varoja siirtyneet sotilaallisesta tutkimuksesta siviilipuolelle. 1990-luku kuitenkaan ei ole rauhan aikaa kuten liberalistinen uusjärjestys oli saarnannut. Jo vuonna 1993 Z.Brezinski kuvaili tulevaisuuden, jossa on yhä enemmän alueellisia konflikteja, jossa vallitsee planetaarisen sodan skenaario. Globaali suurvaltana USA on ollut katastrofi. Saddam Hussein on voittanut oman kaikkien sotien äiti- sotansa. Kymmenen vuotta Bagdadin pommituksien jälkeen hän voi tappaa kurdeja, shiitteejä ja toisinajattelijoita. Somalian väliintulo oli fiasko ja se päättyi pikaiseen pakoon. Afganistanilaiset liittolaiset, joita USA oli tukenut rakensivat yhden hirvittävimmistä järjestelmistä, joita on näkynyt maapallon päällä. Kim Il Sungin henkisesti sairas poika lähettelee ohjuksia taivaaseen ja yrittää rakentaa ydinaseita kun pari (ehkä kolmekin) miljoonaa korealaista on kuollut nälkään viimeisten viiden vuoden aikana. Onko tämä se uusi järjestys, jota amerikkalaiset olivat julistaneet? Amerikkalaiselle ulkopolitiikalle avautuu vaihtoehtoja. Joko he vetäytyvät ja noudattavat eristyneisyysoppia, joka pelastaa USA:n euro-aasialaisesta konfliktista, jossa sotivat menneiden aikojen helvetit moninkertaistuneilla tuhokoneistoilla. Tai sitten he pistävät jälleen vauhtiin amerikkalaisen sotateollisuuden ja moninkertaistavat oman tuhokoneistonsa voiman. Eristyneisyyttä tukeva positio on heikoilla: miten luopua Lähi-Idän ja Keski-Aasian energialähteistä? Miten olla huomioimatta sitä tosiasiaa, että vanhanaikaiset integralismit ovat nyt varustautuneet ydinaseilla. Vuoden 1999 alussa Clinton, joka nuoruudessaan oli kieltäytynyt osallistumasta Vietnamin sotaan ilmoitti, että sotilaalliset menot nousevat Reaganin aikakauden tasolle. Salajuonia rakastavat voivat vain kuvitella  minkälaista hintaa hän on joutunut maksamaan sotilaslobbille voidakseen saada hellän ratkaisun kuvottavassa tapauksessa, jota syyttäjä Kenneth Starr nostatti esille. Pankkiirien ja ruumisten Eurooppa Ja nyt Eurooppa astuu näyttämölle. Vastasyntynyt finanssimahti miettii jo mahdollisuutta hankkia itselleen yhteisen armeijan. Tämä voisi haastaa jonakin päivänä amerikkalaista sotilaallista koneistoa sodan monopolin alalla. Amerikkalaiset eivät voi antaa tämän tapahtua. Eurooppalainen vaara on tuhottava. Kosovon rooli on tämä. Humanitaaristen tunteiden nimissä päästetään piru irti. Voidakseen suojella albaaneja pistetään käyntiin kriminaalikoneiston, joka joukkomurhaa ja pakkosiirtää heitä. Eurooppa on pakotettu olemaan etulinjassa. Sen hallitsijat kulkevat kuin hätääntyneet sätkynuket ilman pienintäkään rohkeutta. Marginaalinen aspekti tragediasta, jota olemme katsomassa on siinä, että nämä puolitietoiset hallitsijat ovat ihmisiä, jotka olivat parikymppisiä vuonna 1968. Arrogantteja idiootteja, jotka edustavat onnettomasti kyynisyyttä, joka on ominaista, niille joilla ei ole enää mitään syytä olla olemassa, ja silti he eivät halua häipyä pois näyttämöltä ja siksi he puhuvat edelleenkin utopiasta ja oikeudesta, jotka ovat heissä muuttuneet pelkiksi valheiksi. 1968 hukkuu valheellisuuteen ja vastuuttomuuteen. Vuoden 1968 sukupolvi on lopullisesti kadonnut, hukkunut oman vallan, väkivallan ja valheen kuvottavaan kuvioon. Jos Pääsiäisen sodasta löytyy jotakin logiikka se on tämä: amerikkalainen sotateollinen sisäpiiri on estänyt Eurooppaa tulemasta sotilaalliseksi ja poliittiseksi mahdiksi. Se on pakottanut Euroopan kulkemaan itsemurhanomaiseen sotaan, josta se tulee tulemaan ulos nöyrytettynä ja tuhottuna. Sota, jossa Euroopan kansojen pahimmat vaistot tulevat uudelleen syntymään. Kosovon sota on osa suurempaa palapeliä. Kreikkalais-turkkilainen konflikti, Kurdilais-turkkilainen sota, Kaukasuksen konfliktien labyrintti, Irakin ja Iranin sota, pashtunien ja tadzikkien välinen konflikti Afganistanissa, Intialais-pakistanilainen sota. Euro-aasialainen mantere uppoaa matalan intensiteetin sisällissotaan, jossa välillä on uskomattoman voimakkaita väkivallan räjähdyksiä ja jatkuva joukkotuhon uhka. Tämä on se ruutitynnyri, jossa Kosovon sota voi toimia kipinänä. Eurooppa on syntynyt kuolleena, ja nyt se ei voi toimia muuten kuin NATO:n jatkeena. Vanhan maailman ja postmodernin yhtymäkohta on murrettu. Tämä on käännekohta. Eurooppa yhdistää menneet identiteetit modernin maailman kirottuun historiaan. Amerikka taas on ilman historiaa, vapaa vanhakantaisista integralismeista ja vapaa rakentamaan synteettisia simuloituja integralismeja. Eurooppa on historian ja tekniikan, juurien ja keinotekoisen maailman yhtymäkohta. Nyt yhtymäkohta on murtunut. Makaaberi käsikirjoitus Tulevan vuosisadan käsikirjoitus alkaa hahmottua. Globalisaatio ei yhdistä ihmiskuntaa. Päinvastoin se synnyttää syvän ja pitkäaikaisen jaon planetaarisessa yhteiskunnassa. 5-10% ihmisrodusta pääsee virtuaaliluokkaan, sulkeutuu info-taloudelliseen järjestelmään ORBINTKAP (Orbitaaliset Integroidut Kapselit) ja jättää alleen territoriaalisen planeetan, jossa on käynnissä planetaarinen sisällissotaa, josta tulee materiaalisen talouden tärkein moottori. Virtuaaliluokalla ja sisällissodalla ei ole maantieteellisiä rajoja. Intian Bangalore voi olla osa virtuaalimaailmaa kun taas South-Central Los Angeles voi kuulua sisällissodan planeettaan. Voimme tästä huolimatta ennustaa, että euro-aasialainen mantere tulee oleman se paikka, jossa territoriaalinen ulottuvuus voittaa ja taas Amerikka se missä virtuali-talous menestyy. Euroopalla on kaksi vaihtoehtoa: a) toimia yhtymäkohtana ja dynaamisen vaihdon paikkana näiden kahden maailman välillä tai b) tulla tallatuksi ja imetyksi jompaan kumpaan puoleen. Kosovon sota tekee todennäköisemmäksi tämän toisen vaihtoehdon. On myös ennustettavissa, että amerikkalaisen eristäytymisen vaihtoehto on epätodennäköinen. Pommin uhka pitää planeetan osat sidoksissa keskenään helvetillisessä halauksessa. Tässä käsikirjoituksessa ei ole tilaa meille. Sodassa, joka leviää me olemme karkureita. Karkureita kansallisuudesta, valtiosta, kansasta, identiteetistä ja kuulumisesta. Me olemme elämää ilman velvollisuuksia ja ilman selityksiä. Me elämme niin kuin maailmaa ei olisi olemassakaan. Bifo 1999