Kulje ja kysy Tämän kirjoituksen otsikko on zapatistiliikkeen iskulause, joka kehottaa kävelemään ja tekemään kysymyksiä. Zapatistit marssivat ja asettavat kysymyksiä itselleen itsestään sekä heitä ympäröivästä maailmasta. He ovat kiinnostuneita globalisoituvasta maailmasta, joka näyttää olevan yhä vaikeammin ymmärrettäväissä ja jossa on yhä vaikeampi elää. Tämän vuoksi zapatistit ovat yksi niistä harvoista ryhmistä, jotka tällä hetkellä yrittävät luoda vaihtoehtoja aikamme määrääville arvoille. Meidän lähtökohtamme ovat hyvin samanlaiset. Lähdemme liikkeelle halusta kulkea eteenpäin, halusta kysyä ja kyseenalaistaa. Uskomme, että on olemassa asioita, joita kannattaa miettiä jo pelkästään sen tähden, että ne ovat osa elämäämme. Tällaisia asioita ovat muun muassa taloudellinen ja rasistinen uusoikeisto, köyhtyminen, tulevaisuuden mahdollisuuksien väheneminen sekä laajasti ymmärrettynä elämämme ympäristön muuttuminen. Muun muassa sen vuoksi, että pidämme kulkemisesta tämän työn luonne voidaan määritellä termillä "work in progress" eli työnä, jota on laajennettava ja johon jokainen meistä voi tuoda oman lisäyksensä ja näkemyksensä. Tässä kirjoituksessa haluamme luoda kiintopisteitä ainoastaan ylittääksemme ne. Emme halua tehdä tätä pelkästään teoriassa vaan myös ryhmäkeskusteluissa. 1.Uusliberalismi ja siihen liittyvät ilmiöt Eurooppaa ja sen talouspolitikkaa hallitsee oikeistolaisuus. Uusliberalismi, joka kielii yhteiskunnallisten palvelujen (lue käyttöarvojen) ja solidarisuuden vähenemisestä. Näyttää siltä, että Euroopan yli leviävä oikeistolainen teoria ja toiminta hyväksytään luonnollisena ilmiönä, joka on seurausta yhteiskunnallisen tasa-arvon vähenemisestä ja vasemmiston vaihtoehtojen loppumisesta. Uskoaksemme tämä väite ei ole täysin perusteeton ja tässä tilanteessa ainoa oikea militantti toimintatapa onkin laajan vaihtoehtoisen keskustelun ja projektin uudelleenrakentaminen. Toivomme täten pystyvämme rajoittamaan uusliberalismin vahvistumista yhteiskunnassamme.Tämän lisäksi on ymmärrettävä, että uusoikeiston ylivalta kansalaisyhteiskunnassa johtuu tietoisesta suunnitelmasta, jota kutsumme globalisoitumiseksi. Globaalisuunnitelmasta, jonka tavoitteena on syventää ja laajentaa kapitalistisia tuotantosuhteita. Nämä laajat prosessit ovat nostaneet esiin mielentiloja ja tunteita, kuten fasismia ja rasismia, jotka eivät ole koskaan poistuneet yhteiskunnastamme. 2.Mistä tulemme, minne menemme... Yhteiskunnastamme löytyvä sekasorto ja epätoivo johtuvat siis nähdäksemme globaalin talouden suunnitelmista sekä vaihtoehtojen puuttumisesta. Toisin sanoen vasemmistolla ei ole ollut kylliksi sosiaalista ymmärrystä, mikä on johtanut siihen, että merkittävien vaihtoehtoisten projektien sijaan se on tuottanut pelkkiä poliittisen ohjelman pirstaleita.Uskomme kuitenkin, että on olemassa vaihtoehtoinen liike, joka puolustaa niitä arvoja, joihin uskomme. Nykytilanteen ylittäviä arvoja, joiden avulla luodaan rikkaita yhteiskunnallisia kehitysmalleja, joilla ei ole mitään tekemistä nykyisen köyhyyden kanssa. Näitä arvoja ovat yhteiskunnallinen ja kansainvälinen solidaarisuus, erilaisuuden (kulttuuriset, etniset, seksuaaliset erot) kunnioittaminen sekä elämän ja luonnon puolustaminen. Meidän mielestämme arvomuutosta ei voida toteuttaa itsenäisesti, erillään tuotantorakenteiden muuttamisesta. Emme myöskään usko, että kapitalistinen tuotantomalli voi toimia kuvaamamme arvomuutoksen moottorina. Vaihtoehtojen projekti on mielestämme ajankohtainen, koska se voi toteutua jo nyt. Se voi toteutua tavoissa, jotka osoittavat suhteemme tuotantoon, valtioon, luontoon sekä meihin itseemme. Tavoittelemamme yhteiskunnallinen malli toteutuu elämämme käytännöissä: valinnoissa, muodostamissamme yhteisöissä ja taisteluissa.Kuvaamamme projekti on meille hyvin todellinen, sillä yritämme toteuttaa sitä päivittäin. Me tunnemme sen voiman yhteisöllisessä kokeilussa, työstä kieltäytymisessä (globaali- ja syrjäytetyn työn kieltämisessä) internationalismissä, erilaisuudessa ja vaihtoehtoisen elämisen malleissa.3. 3. Marxin ajankohtaisuus Yhteiskunnallinen muutos ei näyttäydy meille ainoastaan eettisenä muutoksena vaan uskoaksemme Marxin luoma analyyttinen malli näyttelee suurta osaa sen toteutumisessa. Marx on meille ajankohtainen, minkä vuoksi tämä kappale keskittyy hahmottamaan omaa analyysiämme todellisuudesta suhteessa eräisiin marxilaisuudesta johtamiimme kategorioihin:· - Historia ja yhteiskunta perustuvat tuotantosuhteisiin ja palkkatyön eri muotoihin, jotka antavat niille rakenteen ja sisällöt. · - Nykyinen työn muoto on täysin abstrakti ja alistettu pääoman lisääntymisen, ei yhteiskunnan tarpeisiin. · - Historian ja yhteiskunnan muuttaminen on mahdollista ainoastaan kieltäytymällä kapitalistisista tuotantomalleista. Tämä tarkoittaa kieltäytymistä riistosta ja työstä niissä muodoissa, jotka uusliberalismi on sille antanut. Marxilainen näkemys yhteiskunnan muutoksesta on lähellä meidän näkemyksiämme, koska se pohjautuu tuotantorakenteiden muuttamiselle eikä aseta keskeiseksi poliittisen vallan haltuunottoa. Toisin kuin sellainen vallankumouksellisuus, joka pakottaa meidät odottamaan h-hetkeä ja sen mukanaan tuomaa mahdollista vallankumousta näkemys, joka korostaa tuotannon muutosta antaa meille syyn elää todeksi vaihtoehtoa ja vapautusta siellä missä se on ensisijaisesti mahdollista eli meissä itsessämme, tässä ja nyt. Vapautus tarkoittaa vastavallan verkostojen rakentamista sekä vaihtoehtoisten sisältöjen ja muotojen antamista omalle elämälle. Vapautus ei saa delegoida mitään puolueille tai byrokraateille. Ainoa olemassa oleva puolue on se, joka elää vapautustaan omassa toiminnassaan. Tämä on "puolue", joka itseorganisoituu työpaikoilla, kouluissa, yliopistoissa, yhteisöissä ja autonomisissa subjekteissa. Usko vapautukseen tarkoittaa uskoa ihmisten ja eläinten vapautukseen riiston mekanismeista, uskoa työläisten vapautumiseen globaaleista työn häkeistä. Uskoa siihen, että voimme ottaa takaisin itsellemme sen, mikä meille kuuluu eli oman elämämme ja toimeentulon riiston ja markkinatalouden sääntöjen ulkopuolella. Ennen kaikkea usko vapautukseen tarkoittaa kuitenkin uskoa mahdollisten vaihtoehtojen moninaisuuteen. Haluamme edetä demokraattisesti ja muita kunnioittaen. Liike, jonka haluamme rakentaa on suoran demokratian liike, joka kulkee kaikkien niitten yhteiskunnallisten ja poliittisten voimien läpi, joiden kanssa meidän on mahdollista kulkea yhdessä. Emme usko, että kenelläkään on valmiita vastauksia kaikkiin avoinna oleviin kysymyksiin. 4. Valtion kontrolli Valtio kokee tehtäväkseen valvoa yhteiskunnallisia vaihtoehtoliikkeitä. Tämä tapahtuu ensi sijaisesti leimaamalla ja luokittelemalla vaihtoehtoiset käytännöt siihen ainoaan kategoriaan, joka on hyödyllinen valtiolle itselleen eli kumouksellisen toiminnan kategoriaan. Toisin sanoen valtio pakottaa moninaisuudessan rikkaan yhteiskunnallisen vaihtoehtoliikkeen yhtenäiseen kumouksellisuuden muottiin ainoastaan sen vuoksi, että se näin pystyisi rajoittamaan liikkeen sisällä toimivien ihmisten yhdistymis- ja yksilön vapautta. Tämä ei tietystikään ole mikään uusi asia, sillä onhan koko eurooppalaisen vaihtoehtoliikkeiden historia aina 60-luvulta lähtien ollut täynnä tämän kaltaisia kertomuksia: tarinoita siitä, miten liikkeiden halu itse-organisoitua tärkeiden asioiden takia on törmännyt valtion haluun kontrolloida niitä. Nämä tosiasiat pakottavat meidät erityiseen varovaisuuteen, sillä vaikka emme haluakaan olla tekemisissä valtion kontrollimekanismien kanssa, uskomme, että virheitä torjuaksemme meidän on tärkeä ymmärtää epäonnistumisten syitä. Virheiden välttäminen tarkoittaa seikkailuista kieltäytymistä, Emme usko, että olisi olemassa oikotietä uuteen yhteiskunnallisuuteen. Pikemminkin päin vastoin. Uskomme, että oikotiet mahdollistavat ainoastaan poliittisen toiminnan kriminalisoimisen ja katkaisemisen. Nähdäksemme tällä hetkellä ei ole tärkeätä keskustella laillisten ja laittomien toimintatapojen välisestä suhteesta, sillä suuressa mittakaavassa toteutettu kansalaistottelemattomuus (massalaittomuus) on arvo, joka on aina kuulunut kaikille merkittäville eurooppalaisille vaihtoehtoliikkeille. Laittomuudesta ja laillisuudesta keskustelemisen sijaan peräänkuulutamme älykkyyttä sekä tarvetta sijoittautua provokaatioiden ja kontrollin dialektiikan ulkopuolelle. 5.Globaalisoituminen eli yhteiskunnan proletarisoituminen Aloitimme kirjoituksemme puhumalla niistä arvoista, joita tavoittelemmme. Usein tuntuu siltä, että meidän arvomme törmäävät niihin rajoihin, joita todellisuus meille asettaa. Usein myös ajattelemme, että ne, jotka eivät pidä haaveistamme ovat niitä ihmisiä, jotka unelmoivat kapitalististen tuotantosuhteiden syventymisestä ja niiden laajentumisesta globaalitasolle. Nämä ovat ihmisiä, jotka ilmeisesti yhä uskovat, että on mahdollista kulkea tietä, joka vie yhteiskunnan proletarisoitumiseen ja luonnon uusiintumisen mahdollisuuksien tuhoutumiseen. Monet tutkijat ja ajattelijat ovat kirjoittaneet siitä, mitä globalisoituminen käytännössä merkitsee. Meidän mielestämme esimerkiksi K.H. Rothin kirjoitus yhteiskunnan proletarisoitumisesta ("Paluu proletaariseen dimensioon ja vasemmiston pelot. Vasemmistopolitiikan mahdollisuudet ja rajoitukset siirryttäessä 21. vuosisadalle) tuo esille monia tärkeitä näkökulmia globalisaation ymmärtämiseksi. Rothin analyysin mukaan olemme läpikäymässä muutosta, jonka tuloksena siirrymme yhteiskunnasta, jossa 2/3 osallistuu rikkauden ja menestyksen jakoon ja jossa 1/3 on marginalisoitunut (työttömät, syrjäytyneet, jne.) yhteiskuntaan, jossa proletariaatti kasvaa määrällisesti jatkuvasti. Tässä tilanteessa vähemmistö rikastuu yhä aggressiivisemmin samalla kun enemmistön suhtautuminen omaan tulevaisuuteensa tulee yhä epävarmemmaksi.On vaikea sanoa, onko Rothin kuvaama muutos uusi vaiko vanhojen ilmiöiden toistuma. Ehkä nykyhetkessä nämä molemmat elementit yhdistyvät kasvavan köyhtymisen kautta (syklinen ilmiö) sekä esimerkiksi kollektiivisten neuvotteluvälineiden tuhoamisen kautta (uusi ilmiö). Kollektiivisten neuvotteluvälineiden tuhoutuminen on vahvasti sidoksissa valtion jatkuvaan vetäytymiseen yhteiskunnallisen tulonjaon tehtävistä. Euroopassa, jossa valtio on perinteisesti toiminut tuloerojen tasaajana, hyvinvointivaltion purkaminen on synnyttänyt työväestön, joka on dramaattisesti köyhdytetty ja lähes täysin ilman neuvotteluvoimaa. Rothin analyysin sisältö löytyy siitä, että yhä suurempi osa yhteiskunnan jäsenistä ymmärtää omien kärsimyksien kautta, kuinka kapitalismi parannuksen ja edistyksen välineenä on kääntynyt itseään vastaan. Yhä useampi perinteisesti itseään porvaristoon kuuluvana pitänyt ihminen (esim. monet yliopisto-opiskelijat) palaa proletaariseen dimensioon eli kysymyksiin epävarmoista työsuhteista, työaikojen säännöllisestä ylittymisestä, palkan, sosiaali- ja terveysturvan leikkauksista ja niin edelleen. Prosessia ohjaava taikasana on säätelyn purkaminen (deregulation) ja ironisesti monet ihmiset vasemmalla, joiden olisi pitänyt osata ennakoida tätä ilmiötä ja toimia sitä vastaan, ovat itse proletarisoitumisen uhreja. Tällä huomautuksella emme halua ilkkua ketään vaan lähinnä tuoda esille sen, että yhteiskunnassamme kukaan ei ole voinut välttää näitä prosesseja. Roth analysoi globalisoitumista muutamien esimerkkien avulla ja nähdäksemme nämä tapaukset voivat auttaa meitä ymmärtämään myös Suomessa viime aikona noussutta yhteiskunnallista liikehdintää. Meksiko: terroristiset työolot ja luonnon tuhoaminen. Meksikossa yhteiskunnallisen tilanteen kiristymiseen on ollut syynä valtion konkurssi, World Bankin ja International Monetary Foundin tekemä maan talouden johdon haltuunotto sekä sen "jälleenrakentaminen" maastrichtilaisten parametrien pohjalta. Käytännössä tämä on tarkoittanut mahdollisimman laajaa työvoiman käyttöä mahdollisimman alhaisilla kustannuksilla. Nämä uudistukset johtivat reaalipalkkojen romahtamiseen 56 %:lla sekä koulujen ja sairaaloiden yksityistämiseen. Meksikossa 41 miljoona asukasta 91 miljoonasta elää virallisen köyhyysrajan alapuolella (7 miljoona asukasta elää välittömän avuntarpeen tilassa) ja 90% vientiyrityksistä on yhdysvaltalaisten investoijien omistuksessa (70% työvoimasta, joita nämä yritykset käyttävät on halpaa naistyövoimaa, työvoiman keski-ikä on hyvin alhainen ja työolosuhteet epä-inhimilliset). Seurauksena pohjois- amerikkalaisista investoinneista on ollut mm. ympäristön täydellinen tuhoutuminen. Nämä ovat asiota, joiden takia zapatistit marssivat ja kysyvät, ja joiden vuoksi meksikolainen älymystö ja yhteiskunnallinen proletariaatti tukee heitä. Saksa ja itä-osien post-DDR mallin soveltaminen koko maassa. Saksan yhdistymisen piti monien mielestä johtaa itä-osien talousolojen paranemiseen ja niiden nostamiseen läntisten osavaltioiden tasolle. Lopputulos näyttää kuitenkin päinvastaiselta. Työttömyys, jonka piti puolittua ennen vuotta 2000 on lisääntynyt Kohlin viimeisen hallituksen aikana puolella miljoonalla. Saksan itäisissä osissa asuu 10 miljoonaa asukasta ja heistä 1.2 miljoonaa on työtöntä ja 4 miljoonaa elää normaaleiden työmarkkinoiden ulkopuolella. Länsi-osissa työttömien määrä on 3.3 miljoonaa, ja tähän lukuun on lisättävä noin 4 miljoonaa työläistä, jotka ovat uudelleenkoulutuksessa. Saksan postin työntekijöistä 70% on osa-aika työsuhteessa eli he tekevät töitä täyttämättä niitä ehtoja, joita vaaditaan sosiaali- ja terveysturvan saamiseksi. Samassa tilanteessa on 20% opiskelijoista. Joillakin sektoreilla 60% työvoimasta on töissä yksityisyrittäjänä eli ilman kollektiivisia työsopimuksia. Italia ja yhteiskunnallinen tehdas. Italiassa viimeisin yhteiskunnallisen vastarinnan syntyminen oli kiinteässä yhteydessä 70-luvun lopulla tapahtuneeseen suurten tehtaiden aikakauden loppumiseen ja mikrotuotantoyksiköiden syntymiseen. Tälle muutokselle oli heti alusta lähtien tyypillistä pimeän työvoiman käyttö sekä osa-aikatyö, johon liittyi huiman työtahdin lisäksi yhteiskunnallisen proletariaatin halu työskennellä suurten teollisuuslaitosten ulkopuolella ja/tai ryhtyä mikroyrittäjiksi. Koska vain harvat pystyvät synnyttämään Benettonin tai Dieselin kaltaisia imperiumeja suurin osa mikroyrittäjistä on ajautunut tänä päivänä tilanteeseen, jossa tärkein elämää säätelevä tosiasia on tarve jotenkin selviytyä kuukauden loppuun. Usein tämä koetaan mahdolliseksi ainoastaan riistämällä maahanmuuttajia palkoilla, joiden taso on kolmannen maailman luokkaa. Tämä on yksi niistä syistä, minkä vuoksi italialaisen talousihmeen alueille on juurtunut voimakas antagonistinen liike, joka itseorganisoituu ja toimii aktiivisesti. Ranska ja sosiaaliturvan kriisi Viime päivinä tilanne on kiristynyt myös Ranskassa, jossa sosiaaliturvan ja kollektiivisten neuvottelumekanismien romahtaminen, nuorisoproletariaatin syrjäytyminen sekä äärimmäisen korkeat työttömyysluvut ovat saaneet työttömät valtaamaan työvoimatoimistoja ja juna-asemia. Muutamia päiviä valtausten jälkeen Jospinin hallitus teki miljardin markan arvoisen tukipaketin, jonka tarkoituksena oli lopettaa levottomuudet. Tämä ei kuitenkaan johtanut tilanteen rauhoittumiseen. Samoja ilmiöitä on tapahtunut myös itäisen Euroopan maissa, joissa yhteiskunnallisia talousrakenteita on murskattu vapaiden markkinoiden ja deregulaation nimissä. Tapahtumien yhteiskunnallisena seurauksena varman työpaikan omaavilta työntekijöiltä on viety heidän entinen asemansa. Heidät on pakotettu kohtaamaan yhä epävarmemmat työolosuhteet ilman yhteiskunnallisen hyvinvoinnin puskureita. Ylläolevat esimerkit uusliberalismin, globaalisoitumisen ja markkinatalouden vaikutuksista ovat kuvia siitä taloudellisesta tulevaisuudesta, jonka jotkut haluavat luoda myös meille. Olemme myös huomanneet, että on olemassa paljon ihmisiä, jotka äänestävät näitä uusliberalismin äänitorvia ainoastaan voidakseen jatkaa tätä jännittävää elonjäämispeliä. Kapitalistisen järjestelmän globalisoituminen ja yhteiskunnan proletarisoituminen on siis ensisijaisesti tarkoittanut perinteisten työmarkkinoiden purkamista sekä yhteiskunnallisen integroitumisen ja hyvinvointivaltion tuhoamista. Toisin sanoen rahapääoma on alkanut kulkea aggressiivista uutta totaalista lisäarvoa tuottavaa tietä. Uusliberalismi ja sen globalisoituminen johtaa ainoastaan kaikkien sen kohtaamien talousrakenteiden tuhoamiseen markkinavoimien nimissä. Hyvin usein vain uusliberalistisessa keskustelussa termi markkinavoimat korvataan puheella talouskasvun välttämättömyydestä. Rothin ajatusten mukaisesti tämä prosessi synnyttää yhden proletariaattin yhdessä maailmassa. Vanhat rakenteelliset erot ensimmäisen, toisen ja kolmannen maailman välillä katoavat, kun nämä kolmea tasoa yhdistetään sekä taloudellisesti että poliittisesti. Proletarisoitumisprosessin seurauksena tavanomaisesta palkkatyöstä poistetun työväenluokan osien vapaa-aika lisääntyy. Vapaa-aika on kuitenkin alisteinen pääoman tarpeille sekä sen kontrolloimaa. Yksi pääoman uusista tarpeista onkin työstä vapaan ajan kontrolloiminen, mitä varten on synnytetty uusi kontrolliväline eli globaali kommunikaatio. Työn merkitys sen perinteisessä muodossa vähenee, kun pääoma kiristää yhteiskunnallista proletariaattia määräaikaisilla työsuhteilla ja kontrolloi sen kommunikaatiota ja aikaa elää. 6. Vuosisadan loppu: tilinpäätös - reformismin mahdottomuus Tämä vuosisata on sisältänyt sotia, vallankumouksia, innovaatioita, ydinpommeja ja ydinvoimaa, siirtymistä katastrofista toiseen. Nähdäksemme aikamme sisältö muodostuu kuitenkin ennen kaikkea yrityksistä ymmärtää ja hallita markkinatalouden rajoituksia. Vuoden 1929 talouskriisistä lähtien kapitalistinen talousjärjestelmä on perustanut etenemisensä ristiriitaan, jota kutsumme ratkaisemattoman kriisin tunnustamiseksi. Yritys taata jatkuvaa taloudellista kasvua valtion tulonjakomekanismeja käyttämällä on johtanut valtion velkaantumiseen ja tämän kierteen katkaisemiseksi on palattu alkuperäiseen strategiaan, mikä on tarkoittanut lähinnä luonnon tuhoamista ja palkkakustannusten alentamista - nyt globaalilla tasolla. Toisin sanoen kapitalismin ainoa tapa selviytyä ei ole reformismi, joka etsii keskitietä markkinavoimien ja yhtäältä valtiovallan puristuksessa vaan yhä laajeneva ja syvenevä työvoiman hallinta ja kontrolli. Me uskomme, että koska tämän ristiriidan ratkaiseminen on osoittautunut mahdottomaksi myös kapitalismi itsessään on mahdoton. Kapitalismi voi olla olemassa vain reformismin muodossa ja koska reformismi on mahdottomuus myös kapitalismi on mahdottomuus. Äärimmilleen pelkistettyinä tämän vuosisadan sisältö löytyy siis kapitalismin ja reformismin mahdottomuudesta. Nähdäksemme sosialismi on kulkenut tätä samaa tietä, joskin eri suuntaan. Emme usko, että yhteiskunnallisen proletariaatin näkökulmasta punainen lokakuu olisi tämän vuosisadan tuote. Meille vuoden '17 vallankumous on viimeinen 1800-luvun vallankumous. Tuleva vuosisata sisältää ja ylittää nämä ristiriidat, tuleva vuosisata on jo nyt. 7. Ensimmäinen luokkakokoonpanon määrittely Kapitalismin syntyaikana Manchesterin tehtaissa työskentelevät ihmiset hallitsivat kokonaisia tuotantoprosesseja (non-specialised worker) ja heidän ensisijainen tarpeensa oli inhimillisten työolosuhteiden saavuttaminen.1920 ja -30 luvuilla fordismi sekä työläisten tarve yhdistyä keräsi työntekijät tuotantolinjojen ääreen. Tällöin syntyi massatyöläinen (mass worker), joka tuotti valtavia määriä rikkauksia, mutta kulutti itse hyvin vähän. Rikkauden kasaantuminen teki tulonjaon mahdolliseksi ja välttääkseen liian nopeata kurjistumista pääoma omaksui aiemmin kuvaamamme reformistisen ajattelumallin, mikä johti hyvinvointivaltion kehittymiseen. Oman taistelunsa sekä muuttuneiden olosuhteiden seurauksena massatyöläinen huomasi, että sen paikka ei ole ainoastaan tehtaan sisällä vaan, että hän voi elää ja voida hyvin myös sen ulkopuolella. 1960 ja -70 lukujen aikana tapahtunut automatisointi ja sitä seuranneet irtisanomiset ohjasivat entisiä tehdastyöläisiä muihin, etupäässä palveluammatteihin ja nk. pakomatka tehtaasta alkoi. Tätä kautta työ levittäytyi yhteiskuntaan, jolloin tuotantoprosessit ja niiden integraatiot laajenivat ja niistä tuli entistä monimutkaisempia. Syntyi verkostoja, jotka koordinoivat, valmistelivat ja suunnitelivat tuotantoa sekä nostivat tiedon koko tuotantoprosessin keskelle. Samaan aikaan syntyi myös yhteiskunnallinen työläinen (social worker), josta on johdettu alussa käyttämämme käsite "yhteiskunnallinen proletariaatti". Perinteisessä tehtaassa luokkataistelun keskeinen vaatimus oli palkka. Nykytilanteessa, jossa yhteiskunnallisen proletariaatin tehdas on koko hänen elinympäristönsä, keskeiseksi teemaksi ovat palkan lisäksi nousseet muun muassa kommunikaatio, ympäristö ja elämänlaatu. Ylipäätään työ- ja vapaa-ajan sekoittuminen on johtanut siihen, että työaika ja sen arvo eli tuotannon arvo eivät enää ole mitenkään mitattavissa. Toisin sanoen, vaikka pystyisimmekin kartoittamaan kaikki ne paikat, joissa tuotetaan vaurautta emme enää voi redusoida kaikkea tätä rikkautta vaihtoarvoksi. Taistelua ei siis enää käydä ainoastaan palkasta vaan myös kommunikaatiosta ja sitä kautta yhteiskunnallisen tilan hallinnasta. Yhteiskunnallinen työläinen ei enää tuota arvoa tai lisäarvoa vaan hänen ensisijainen tehtävänsä on yhteiskunnallisen työn koordinointi ja kontrolli. Näin ollen, analyysimme keskeiseksi subjektiksi asettuu yhteiskunnallinen proletariaatti, eikä siis tehdastyöläinen tai perinteinen proletariaatti. Pääoman on ollut vaikea hallita työläisten aikaansaamia muutoksia, joiden seurauksena siitä on tullut yhteiskunnan ainoa luokkataistelija. Taistelija, joka yrittää kanavoida yhteiskunnallisen tuotannon ajan ja luovuuden omaan aikaansa ja omaan järjettömyyteensä. Pääoma pyrkii ottamaan haltuun yhteiskunnallisen tuotannon prosesseja ja sitä kautta legitimoimaan taloudellisen kasvun yhteiskunnallisen hyvinvoinnin ainoana perustana. Yhteiskunnallisen proletariaatin kehittyminen on kuitenkin osittain pystynyt horjuttamaan pääoman historiallista legitimiteettiä. Sen sijaan, että pääoma johtaisi ja kontrolloisi työprosesseja se onkin kadottamassa omia tehtäviään - pääoma on muuttumassa yhteiskunnan älyllisestä johdosta pelkäksi komennoksi. Nyky-yhteiskunta mudostuu työläisistä, joilla on mahdollisuus toimia ja uudelleen rakentaa maailmaa. Nähdäksemme valtion ja yhteiskunnan välinen dialektiikka on murtumassa ja valtiosta on tulossa yhteiskunnallinen toisinajattelija. Se ei enää seuraa yhteiskunnan itselleen antamia merkityksiä muussa kuin kontrollin merkityksessä. Valtio ja pääoma ovat alkaneet seurata rakentamaansa komennon suunnitelmaa, joka tähtää yhteiskunnallisten subjektien samankaltaistamiseen automaatiota ja informaatiotekniikkaa käyttämällä. Komennon suunnitelman toteuttamisen välineitä ovat:· - Markkinoiden uudelleenrakentamaminen hyvinvointivaltiota hajottamalla, mikä antaa yksilöille mahdollisuuden ryöstää kaikille yhteistä yhteiskunnallista tuotantoa. - Työvoiman segmentointi, minkä johdosta kaikkien yhteiskunnallisen järjestelmän dimensioiden läpi virtaa epätasarvo, palkasta perhesuhteisiin ja koulusta tieteeseen. Tätä tapahtuu myöskin kansainvälisellä tasolla (maahanmuuttajat, "kolmannen maailman" tuotanto-olot, jne. ) Meidän on huomattava, että emme voi puhua paikallisista oloista puhumatta globaalista tilanteesta ja päin vastoin. Kapitalismin alkuaikojen tehdastyöläinen seisoo tänään, kuten sata vuotta sitten Lontoossa, omien työkalujensa ääressä Intiassa ja Thaimaassa kutomassa mattoja ja kankaita. Samanaikaisesti kun me jälkiteollisessa Euroopassa mietimme onko massatyöläistä enää olemassa, miljoonat ihmiset Buenos Airesissa, Venezuelassa ja Nigeriassa kerääntyvät joka aamu liukuhihnojen ääreen. Toisaalta ei pidä tyytyä ajatukseen maailman jakaantumisesta erilaisiin lohkoihin, jotka toinen toistaan seuraten kulkevat läntisten teollisuusvaltioiden viitoittamaa tietä. Aikamme yhteiskunnallinen työläinen pitää sisällään kaikki aiemmat työn muodot eli segmentoitumisen lisäksi ja samanaikaisesti sen kanssa maailman eri alueet ovat integroitumassa toisiinsa. Koko yhteiskunnallisen proletariaatin dilemma kärjistyy globaaleissa tuotantosuhteissa. Yhtä kaikki voidaan olettaa, että post-fordismi, joka on todellisuutta osassa teollistunutta länttä, on olemassa tiedon, hallinnan ja yhteistyön perustana ainoastaan sitä fordismiä varten, joka löytyy muualta maailmasta. Tämä on globaali solmu, joka peruuttamattomasti yhdistää paikallisen ja globaalin tuotannon. 8. Mitä pitäisi tehdä ? Nykyinen yhteiskunnallisesti huolestuttava tilanne synnyttää kysymyksen, mitä pitäisi tehdä sekä yksilön että yhteisön tasolla. Toisin sanoen on olemassa tarve keskustella siitä, miten meidän tulisi toimia taataksemme jatkuvuuden elämällemme. Uskomme, että tähän kysymykseen voi löytyä vastaus keskustelupiireissä, toiminnassa ja puheessa, joka pyrkii löytämään ihmisten välisen yhteistyön mahdollisuuksia. Taistelu globalisoitumista vastaan syntyy paikallisella tasolla. Se syntyy yksilön ja pienten yhteisöjen tarpeesta saada varmuus tulevaisuudesta. Pyrimme luomaan moninaisten subjektien yhteistyötä tuomalla esille arvoja, joihin uskomme. Toivomme, että tästä tekstistä löytyisi maaperää, jolle on mahdollista rakentaa massaliikkeitä. Sellaisia liikkeitä, joilla on älyä tuottaa käytännön vaihtoehtoja, liikkua ja toimia yhteiskunnallisesti. Mitä meidän siis tulisi tehdä? Keskustella ja tuoda ajatuksemme julki. Tuoda keskustelu yleisön eteen, kaduille. Tämä tulisi tietysti tehdä äsken analysoituja suuntauksia vastaan mutta myöskin joidenkin asioiden puolesta. Nähdäksemme on turha rakentaa liikettä ilman positiivisia sisältöjä. Uskoaksemme on olemassa aikaa sekä hajottaa että korjata, minkä vuoksi seuraavaksi keskitymme tarkastelemaan niitä asioita ja rakenteita, joita pyrimme tuomaan nykyisten sortoon perustuvien asemien tilalle. 9. Yhteiskunnallisesta ohjelmasta Vaihtoehtojen löytäminen tarkoittaa useiden erilaisten näkemysten yhdistämistä kokonaisuuksiksi, jotka pitävät sisällään toisistaan eroaviakin näkemyksiä. Tarkoituksemme on luoda uusia käytäntöjä sekä yhteiskunnallista tilaa, jossa ihminen ei ole pelkästään hänen tekemänsä työn jatke vaan luova ja itse-organisoituva subjekti. Tämä tarkoittaa muun muassa sen siteen katkaisemista, joka nykyisin vallitsee kansalaisoikeuksien ja säännöllisen työsuhteen välillä. Toisin sanoen meidän on päästävä ulos tilanteesta, jossa ihminen ilman työtä on ihminen ilman kansalaisoikeuksia, oikeutta toimeentuloon ja henkiseen hyvinvointiin. - Työajan lyhentäminen - Kansalaispalkka - Kolmas sektori ja käyttöarvoihin perustuva yhteiskunnallinen talous. - Itse-hallitut sosiaalikeskukset ja yhteisölliset kokeilut. Ensimmäinen askel oikeudenmukaisemman yhteiskunnan saavuttamiseksi on kokonaistyöajan vähentäminen. Tässä puhumme nimenomaan kokonaistyöajasta eli ajasta, jonka yhteiskunta käyttää työntekoon. Emme halua lyhentää tiettyjen ihmisten viikottaista työaikaa tai ajaa ihmisiä osa-aikaisiin työsuhteisiin, sillä tällaiset ratkaisut ovat osaltaan johtaneet eläkeiän nousuun ja joustavan työvoiman käytön kasvuun, mikä on luonut eriarvoisuutta työväestön sisälle. Se, mihin pyrimme on ihmisten todellisen vapaa-ajan lisääntyminen. Haluamme lisätä valinnan mahdollisuuksia ja keskustelua siitä, kuinka paljon työtä yhteiskunnassa tulee tehdä kansalaisten toimeentulon turvaamiseksi. Uusliberalistien väitteistä huolimatta, tällä hetkellä työtä tehdään pääoman, ei työntekijöiden hyvinvoinnin vaatimin ehdoin. Nykytilanteessa yksilön toimeentulon ja työn tekemisen välinen suhde on niin vahva, että ihminen, joka jää tai jättäytyy työmarkkinoiden ulkopuolelle jää paitsi myös yhteiskunnallisesta hyvinvoinnista. Ilman työtä ihminen katoaa köyhyyteen. Jotta tämä voitaisiin estää, meidän tulisi edetä kahden erillisen, mutta toisiinsa välittömässä yhteydessä olevan järjestelmän kehittämisessä: meidän tulisi rakentaa ja tukea yhteisöllisen palvelusektorin sekä minimipalkkajärjestelmän kehitystä. Yhteisöllinen palvelutalous tai ns. kolmas sektori on yksi niistä toiminnan kentistä, joilla on mahdollista asettaa vaihtoehtoisia arvoja pääomalle. Pääoma on muuttanut yhteiskunnallisia palveluja vaihtoarvoiksi joko yksityistämällä tai vähentämällä niitä. Muun muassa tästä syystä valtio ei ole pystynyt osallistumaan tasapuolisesti yhteiskunnallisten palvelujen tuottamiseen. Ylipäätään pelkäämme, että yhä useammat valtiollisetkin palvelut ovat sidotut palkkaan, jolloin niiden hyödyntäminen on mahdollista ainoastaan yhteiskuntamme "hyväosaisille". Meidän tulisi toimia siten, että nykyisten yksityis- ja julkistalouden tarjoamien palvelujen sijalle muodostuisi yhteisöllisiä palvelukeskuksia, joiden toiminnasta vastaisivat uudentyyppiset ei-valtiolliset yhteiskunnalliset liittoutumat. Tällä hetkellä olisi tärkeä erilaisilla yhteiskunnallisilla ratkaisuilla myötävaikuttaa ihmisten kykyyn vapaaehtoisesti toimia "yhteiseksi hyväksi". Tällaisia yhteiskunnallisia ratkaisuja ovat muiden muassa työajan lyhentäminen ja kansalaispalkkajärjestelmä. Nykyisin tuotanto on yhteisöllinen tehtävä, jossa on lähes mahdotonta määritellä vaihtoarvoja. Tästä syystä kehittyneen yhteiskunnallisen talouden olisi loogista rakentua keskipalkkajärjestelmän ympärille. Toisin sanoen olisi tärkeää kehittää yhteiskunnan edellytyksiä maksaa minimipalkkaa, jota voitaisiin jakaa kaikille kansalaisille, työhön ja työtehtäviin katsomatta.On olemassa useita erilaisia näkemyksiä siitä, miten toimeentulo uudessa kansalaispalkkaan ja yhteisöllisen palvelusektoriin nojaavassa yhteiskunnassa tulisi käytännössä järjestää. Toisten mielestä on mahdotonta ajatella, että yhteiskunta maksaisi minimipalkkaa ilman mitään vastinetta (esim. palveluja tuottavaa vapaaehtoistyötä). Toiset taas ajattelevat, että työstä ja muista henkilökohtaisista ominaisuuksista (sukupuoli, ikä, jne.) riippumaton toimeentulo on uuden kansalaisuuden ensisijainen edellytys. Meille tärkeintä on perään kuuluttaa keskustelua kansalaisuuden, sen mukanaan tuomien velvoitteiden, toimeentulon ja vapaaehtoistyön välisestä suhteesta. Toivomme ennen kaikkea keskustelua niistä ehdoista, joiden täyttyminen on edellytys taloudellisesti ja poliittisesti oikeudenmukaisen yhteiskunnan kehittymiselle. Me uskomme, että vaihtoehtoinen projekti rakentuu työajan lyhentämisen, kansalaispalkan ja kolmannen sektorin kehittämisen ympärille. Tärkeintä olisi ymmärtää se, että yhden ehdon täyttyminen ei välttämättä johda toisen asian edistymiseen, minkä vuoksi meidän tulisi aina pyrkiä eteen päin yht'aikaa kaikilla kolmella rintamalla. Lyhyemmät työajat ilman uusia yhteiskunnallisia palveluja tai kansalaispalkkaa voi kääntyä aseeksi yhteiskunnallista proletariaattia vastaan ja päin vastoin. · Kansalaisoikeuksien kunnioittaminen Yhteiskunnalllinen muutosvoima pyrkii myös voimakkaaseen eettiseen vahvuuteen. Puolustamme ihmisten oikeuksia työhön ja toimeentuloon mutta haluamme myös kiinnittää huomiota ihmisoikeuksiin laajemminkin. Tällä viittaamme erityisesti maahanmuuttajien, kuten pakolaisten tarpeeseen tuntea itsensä arvostetuksi osaksi yhteiskuntaa ja saada samat kansalaisoikeudet kuin muillakin yhteisön jäsenillä.· Kansainvälinen solidaarisuus Kuten yllä kirjoitimme paikallista ja globaalia tuotantoa ei voida erottaa toisistaan emmekä me mielestämme voi edetä paikallisesti tai alueellisesti ottamatta kantaa globaaleihin muutoksiin. Eräs tähän aihepiiriin kiinteästi liittyvä asia on kansainvälisten suuryritysten harjoittama talouspolitiikka, joka pyrkii tuotannon ja kaupan hallitsemiseen yhteiskunnallisesta hyvinvoinnista piittaamatta. Monikansalliset yritykset määrittelevät tuotannon ehtoja sekä globaalilla että paikallisella tasolla ja ne ovat yksi uusliberalistisen globalisaatiosuunnitelman merkittävimmistä toimijoista.10. Massaliike ja uudet liittoutumat Aloitimme tämän kirjoituksen tuomalla esille zapatistien kehotuksen kävellä ja tehdä kysymyksiä. Nyt kun olemme lopettamassa tuntuu siltä, että olemme marssineet eteenpäin ainakin jonkin matkaa. Uskomme, että autonomistisia yhteisöjä on mahdollista rakentaa hyvin avoimesti: olemme halukkaita keskustelemaan kaikkien niiden kanssa, joiden kanssa voimme kävellä yhdessä edes muutamia kilometrejä. Tämä kirjoitus on keskittynyt erityisesti ymmärtämään työn ja tuotannon vaikutuksia elämäämme. Tämä siitä huolimatta, tai ehkä pikemminkin sen takia, että joukossamme on ihmisiä, jotka omissa kirjoituksissaan keskittyisivät painottamaan esimerkiksi ympäristö- tai naisliikkeen näkökulmia. Emme missään nimessä halua profiloitua ainoastaan työväen liikkeeksi, sillä olennainen osa ajatteluamme on se, että taistelua on käytävä samanaikaisesti usealla rintamalla. Työ- ja tuotanto vaikuttavat olennaisesti ympäristön hyvinvointiin ja uskomme, että ehdottamillamme muutoksilla on vaikutusta esimerkiksi kulutustottumuksiimme ja sitä kautta tapaamme suhtautua luontoon. Ehkä tärkein meitä yhdistävä tekijä on usko siihen, että talouskasvu ja kapitalistinen tuotantomalli eivät voi toimia uuden tasa-arvoisen yhteiskunnan toimeenpanevana voimana. Olemme kertoneet näkemyksiämme useista eri asioista ja luulemme, että löytyy ihmisiä, joita nämä asiat kiinnostavat. Kuuntelemme suurella mielenkiinnolla sitä keskustelua, jota eräät eurooppalaiset massaliikkeet käyvät tietyistä teemoista ja uusista liittoutumisista paikallisella tasolla. Emme kuitenkaan halua, emmekä voi, unohtaa omia konnotaatioitamme emmekä omaa poliittista polkuamme. Toivomme, että myös Suomesta löytyisi ihmisiä, jotka haluaisivat osallistua keskusteluun näistä hyvin ajankohtaisista asioista. Uskoaksemme olisi tärkeää luoda verkosto ihmisistä, joita kiinnostaa rakentaa yhteistä näkemystä yhteiskunnalliseen muutokseen sekä yhteistyö muiden Eurooppalaisten vaihtoehtoliikkeiden kanssa. Tämän tyyppiset kirjoitukset päättyvät usein pohdintaan organisaatiosta. Me haluamme lisätä tähän keskusteluun ainoastaan toivomuksen siitä, että itse- organisoituminen koetaan arvoksi sinänsä. Nähdäksemme yhteiskunnalisessa toiminnassa olisi aika siirtyä vastarinnasta oman elämän ja elinpiirin haltuunottoon ja sitä kautta itse-organisaatioon. "Ainoa olemassa oleva puolue on se, joka elää vapautustaan omassa toiminnassaan."