Löydetty Spinoza - kumouksellinen Spinoza Vuosina 1979-80 ollessaan vangittuna Italian pahimmissa erikoisvankiloissa Toni Negri löytää uudestaan Baruch Spinozan. Hän kirjoittaa kirjansa ”L’anomalia selvaggia” (Villi Poikkeavuus). Negri kääntää katseensa kohti Spinozaa, koska tämän hollantilaisen filosofin avulla hän kykenee vahvistamaan oman analyysimallinsa filosofisen pohjan. Spinoza on instrumentti, jolla Marxin 1800-luvulle tyypilliset modernit piirteet ohitetaan ja siirrytään postmoderniin. Marxilaisuuden piirteet, joiden kriisi avautuu modernin loppumisen kanssa ja joihin tässä viitataan ovat mekanisismi, teleologia ja transsendenssi ts. historian ja luokkataistelun dialektinen käsitys, jonka mukaan kapitalismin loppu on väistämätön sisäänrakennettu mekanismi eikä proletaarisen subjektin autonomisen ei-dialektisen täydellisesti radikaalin toiminnan seurausta. Negrin käyttämä spinozalainen malli on siis  subjektiivisuuden rakentumisen prosessi ts. proletariaatin itsenäinen konstitutio, autonomia, joka pakenee pääoman määräämiä objektivisia rajoja ja tuhoaa niitä. Spinozalainen systeemi kieltää transsendenssin ja siten asettaa subjektin konstitutiivisen toiminnan todellisuuden sisälle kieltämällä jyrkästi ideologian ja politiikan voimina, jotka sijoittuisivat todellisuuden ylä- tai ulkopuolelle tai olisivat dialektisen sovittelun välineitä. Spinozaa on valtakulttuurissa pidetty suurena filosofina, jonka ajatuksien tulkinta on kuitenkin jätetty vähemmälle vaarallisuutensa (virallisesti monimutkaisuutensa) vuoksi tai sitten muutettu latteaksi ”spinozismiksi” (vähän samaan malliin kun usein Marxia on muutettu marxismiksi). Negri ei ole ensimmäinen, joka tulkitsee Spinozaa kumoukselliseksi eikä ole viimeinen mm. Gilles Deleuzen ja Felix Guattariin suuressa  kirjassaan ”Mitä on filosofia?” kirjoittavat monta, ilmeisesti Negrin tulkinnan inspiroimina, vaikuttavaa sivua. Laboratorio Hollanti. Negrin Spinoza tulkintaa on arvostettu ja kiitelty (mm.Gilles Deleuze, Pierre Macherey ja Alexandre Matheron sen tunnustavat Negrin Spinozasta tuottaman vuonna 1998 julkaistussa kokoelmakirjan esipuheessa). Hänen tulkintansa on mielenkiintoinen akateemisen arvonsa lisäksi myös "henkilökohtaisista" syistä. Tekstiä lukiessaan ei ole mahdollista välttää rinnastuksia Negrin ja Spinozan välillä. Yhteiskunta, jossa Spinoza elää on äärettömän rikas 1600-luvun Hollanti. Yhteiskunta, joka on laboratorio, jossa keksitään innovatiivinen tapa tuottaa yhteistä rikkautta: yleisen vaihdannan talous, konteksti, jossa kapitalismi ja merkantilismi ovat muodostumassa. Ne murskaavat aikasempia tuotannon paradigmoja. Yhteiskunnallisen työn ja tuotantovoimien käymistila on niin voimakas, että maan poliittinen tilanne on sellainen, että alamaiset eivät oikeastaan tieda kuka heitä hallitsee. Viitamme tässä Negrin kanssa erityisesti De Wittin aikakauteen. 1600-luvun Hollanti on myös kulttuurin kannalta poikkeava. Renesanssi, joka on kaikkialla päättynyt huomattavasti aikaisemmin jatkuu täällä asettamalla ihmisen tuottavan toiminnan käytännössä historian keskipisteeksi. Tiede ja taide elävät Akatemioiden ja Yliopistojen ulkopuolella. Ne ovat spontaaneja voimia - kuten tuotantovoimat - jotka jatkavat edelleen renesanssin arvoja. Itse asiassa Hollannissa renesanssin paradigma muuttuu pakenevaksi lentoradaksi, joka viedään äärimmilleen. Se toteuttaa käytännössä kaikki sen sisältämät haasteet. Samanaikaisesti yhteiskunta hyvin pitkälle muokataan, järjestetään ja organisoidaan Länsi-Intian Yhtiöiden (ja osittain Amsterdamin Pörssin) mallin mukaisesti. Yhteiskunnan rakentumisen malli on täydellisen deterritorialisaation malli, kaikki liikkuvat, kaikki muokkautuu, laivat purjehtivat maapallon toiselle puolelle, valtavia määriä rikkauksia siirtyy paikasta toiseen ja koko yhteiskunnallista rikkautta tuottava prosessi sosialisoituu. Prosessi, jonka kautta kapitalismin varhaisvaiheet näkevät päivänvalonsa johtaa väistämättä luokkataistelun syntyyn modernissa mielessä. Modernin luokkataistelun syntyminen taas synnyttää modernin dialektiikkana ja sovitteluna, valtiona ja edustuksellisena demokratiana. Hobbesin, Rousseaun ja sittemmin sosialismin unelma valtiosta ja porvarillisesta demokratiasta luokkaintressien sovitteluna syntyy myös tässä kontekstissa. Tässä kohdassa Spinoza kieltäytyy modernista, hän luo kirotun vaihtoehtoisen filosofisen punaisen langan, joka johtaa suoraan post-moderniin, kontekstiin, jossa yhteiskunnallisia konflikteja ei enää sovitella, jossa valtio näyttäytyy pelkästään ääreellisenä vihollisena äärimmäisesti muodostumassa olevan proletaarisen vapautumisprosessin edessä. Spinoza on kapinallinen. Hänen nuoruuden ajatuksensa johtavat siihen, että hänet ajetaan pois juutalaiseurakunnasta. Hänen ajatuksensa ovat hyvin epäortodoksisia, silti seurakuntansa yrittää pitää hanestä yhä kiinni. Pieni sovitteleva ele riittäisi, mutta hän ei siihen suostu. Spinozasta tulee kristitty, mutta pian hänet tuomitaan ateistina. Hänen ajatuksensa ovat taas vaarallisia. Spinozan absoluuttisen immanenssin Jumala, joka elää todellisuudessa jokaisessa paikassa ja hetkessä, ja joka kieltäytyy transsendenssista on niin paljon lähempänä ateismia kuin panteismia, että Spinozan viholliset eivät muuta voi tehdä kuin ymmärtää asia sisällön ja tuomita hänet. Poliittisessa Spinozassa valtio kokee saman kohtalon kuin Jumala. Valtio, joka on ihmisten vapaasti toteuttamaa itseorganisoitua elämää, joka on täydellistä yhteisön immanenssia ei voi olla enää valtio modernissa mielessä, se on pelkkä yhteiskunta. Spinoza tuo ateismin politiikkaan. Hän on valtioton ateisti ja tämä selittää miksi Baruch (hepreaksi siunattu - lat. Benedictus) Spinoza on kirottu filosofi. Siunattu / kirottu Spinoza. Laboratorio Koillis-Italia Negri elää voimakkaasti mukana poliittisessa ja yhteiskunnallisessa murroksessa Venetsian maakunnassa - Padovassa. Maakunta on 1960-luvun loppupuolella yksi Italian köyhymmistä alueista, jossa ihmiset saavat elantonsa maataloudesta ja valtion omistamista petrokemian jättilaitoksista. Juuri näistä laitoksista käynnistyy valtava yhteiskunnallinen mullistus. Järjestäytynyt työläisten autonomia käynnistää 1960-luvulta alkaen jatkuvia taistelusyklejä, jotka toteutuvat perinteisten puolueiden ja AY-liikkeiden ulkopuolella ja johtavat työstä kieltäytymiseen ja pakoon tehtaista. Alueelle syntyy muutamassa vuodessa kokonaan uusi talousmalli - hajautettu tehdas - yrityksien keskikoko alle 10 henkilöä - yksi yritys kahdeksaa asukasta kohti. Ihmiset, kollektiivinen itsenäinen proletaarinen subjekti, paolla jättitehtaasta rakentavat yrityksien laboratoriosta, joka muodostaa yhden Euroopan (ellei koko maailman), rikkaimmista alueista. Tuotantomallia, jota kopioidaan kaikkialla ja joka tunnetaan nimellä Benetton tuotantomalli. Taas kerran tuotantovoimien sosialisointi ja levittäytyminen yhteiskunan sisälle - deterritorialisaation liikkeenä - vie kohti vapautumisen horisontteja. Malli kuitenkin kapitalistisen valtion toimesta rekuperoidaan äärimmäisen väkivaltaisella tavalla. Autonomian aktivistien vaino ja itsehallinnan poistaminen on edellytys laboratorion normalisoinnille. Wilhelm III Oranialainen ratsastaa Italiassa 7 huhtikuuta 1979, Negrin ja autonomian aktivistien pidättämispäivänä. Ateisti ja paha opettaja Virallinen tiede kiroaa meidän kahta filosofia. Synagogasta ja kirkosta pois ajettu Spinoza kirjoittaa salaa, hänen ystävänsä suosittelevat varovaisuutta. Kirjeenvaihto on tiheä. Joskus asioita jätetään sanomatta. Spinoza ei halua kuulua akatemioihin tai elittiin, hän elättää itseään hiomalla linssejä. Negristä tehdään ”paha opettaja”, lahjakas filosofi, joka manipuloi viattomia liikkeitä, joka johtaa suuria salaliittoja. Aina kun antagonistinen kollektiivinen tiede ylittää aikansa normeja vihollisen on henkilöitävä se, eristettävä, tuhottava ja kirottava. Marginalisoituminen kuitenkin niin Spinozassa kuin Negrissä ei ole muuta kuin mahdollisuus tuottaa rikkaasti teoriaa ja toimintaa oman yhteisönsä sisällä, toteuttaa omaa absoluuttista immanenssia absoluttisesti immanenteissa luokan rakentumisen prosesseissa. Tämä yhteisöllisyys on äärettömän merkittävä asia: se osoittaa miten todellinen ontologia, proletaarisen olemisen rakentaminen ei voi toteutua missään muualla kuin oman konkreettisen elämän sisällä kollektiivisesti. Ontologia sen vuoksi, että se on kaikkien subjektien ja yhteisöjen oikeus, se voi toteutua pelkästään moninaisuutena, yhteisöjen ja subjektien rihmastona. Ilman näennäisiä yhtenäisyyksiä tai ylhäältäpäin määrättyjä yhdistymisiä, vaan ja pelkästään omassa todellisessa muodostumisessa. Spontaanit villit voimat Gilles Deleuze kirjoittaa miten Negri kykenee tuomaan esille Spinozan perusajatuksen: "voimat konstituoituvat spontaanisti, ilman keskinäistä sovittelua, joka tasapainottaisi niitä". Spinozan ajatus on siis syvässä ristiriidassa Hobbesin, Rousseaun ja Hegelin ajatusten kanssa, jossa voimat kohdattaessaan toisensa tarvitsevat keskinäistä dialektista sovittelua eli valtaa, joka ratkaisee tämän ristiriidan. Negri kirjottaessaan Spinozasta tuo usein esille vastakohdan, joka vallitsee voiman ja vallan välillä Spinozassa. Tämä on erittäin keskeinen aspekti subjektin vapautumisprosessissa. Tämä on myös aspekti, joka voi meitä auttaa ymmärtämään miten muodostumassa olevat villit subjektit käyttävät voimaa tuhotakseen valtaa. Valta taas Negrissä ja Spinozassa on se, joka tuhoaa näiden voimien mahdollisuuden muodostua. Spinozan Hollannin yhteiskunnallisen tilanteen kehittyminen vie kontekstiin, jossa voimien on joko annettava vapaasti konstituoitua tai sitten niitä on tukahduttava. Valtion synnyn edellytys, absolutismin näkökulmasta (voiko valtio olla muuta kuin absoluuttinen?) on yhteiskunnallisen kehityksen pysäyttäminen. Tämä edellytys Hollannissa oli olemassa ja erityisesti se on olemassa nyt, modernin päättymisen jälkeen. Spinozan vaihtoehto oli vapaa työn ja tuotantovoimien kehitys valtiota vastaan, se sama vaihtoehto on niin Negrin kuin kirjoittajan vaihtoehto tässä ja nyt. Työn voimien vapaa kehitys valtiota ja kaikkia vallan muotoja vastaan. Absoluuttisen immanenttisesti ilman näennäisiä kompromisseja vallan kanssa - myöskin subjektin sisällä, olkoon vallan muodot sitten kuinka "kumouksellisia". Deleuze painottaa, että Spinozan kuvaama prosessi ei ole mikään utopia, hänen filosofian muodostuminen perustuu todelliseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Itse asiassa, se mitä Spinozassa toteutuu on porvariston synnyn ennakointi ja samanaikaisesti tämän porvariston täydellinen kieltäminen kun se muuttuu konstituoitumassa olevasta voimasta vallaksi ja valtioksi. Spinozan filosofia ei kiellä tässä pisteessä pelkästään valtiota, vaan myös porvariston luokkana, joka pysäyttä ontologisen prosessin. Ei-dialektinen materialismi Spinoza on materialisti. Negrin mielestä hän perustaa modernin materialismin. Materialismi on Spinozassa sitä, että ei ole olemassa mitään ennaltä määrättyä, jotain joka sijottautuisi elämän immanenssiin ulkopuolelle. Ei ole olemassa Jumalaa eikä historian säännönmukaisuuksia tai lakeja, jotka määräisivät tapahtumien kulkua. Elämän perusta on pelkkä inhimillinen toiminta - eli elämä itse - ja se miten oleminen muodostuu subjektien toiminnan kautta. Spinozassa ei ole mitään sovittelua, mitään pakoa minnekään ulko- tai yläpuolelle, hänessä on pelkkää elämää, joka taistelee kuolemaa eli pysähtyneisyyttä ja valtaa vastaan. Spinozan materialismi on siksi suoraa demokratiaa, joka asettuu edustuksellista demokratiaa vastaan. Juridiikkaa ei tarvita: sovittelu, valtio ja valta ovat pelkästään olemisen vapaan muodostumisen häkkejä, hetkiä, jotka sen pysäyttävät. Spinozan materialistinen demokratia ei ole muuta kuin moninaisuuden (multitudon) vapaa ja spontaani itseorganisoituminen ilman muodollisia rakenteita. Spinozan luoma historian kuva on radikaalien vaihtoehtojen maailma. Ei sovittelua, ei dialektiikkaa, vaan muodostumassa olevia nomadi sotakoneita, jotka synnyttävät jatkuvia deterritorialisaation liikkeitä. Spinoza osoittaa miten kapitalismille, konkreettisesti 1600-luvun Hollannissa ja tämän jälkeen, on olemassa vaihtoehto. Radikaali vaihtoehto niin valtiolle kuin valtion filosofialle. Tämä vaihtoehto on elävän elämän radikaali ja antagonistinen vaihtoehto, joka rakentaa vapautumisen prosesseja. Oleminen Oleminen on olevan spontaanisuutta, jota ei voida ulkopuolisesti organisoida. Negrin kuvaamissa Spinozan kaikissa määritelmissä on niin lähellä kumouksellinen ulottuvuus, että sitä ei voi ohittaa mitenkään. Ontologiset, muodostumassa olevat voimat Spinozassa tuottavat sotakoneita, ne kulkevat kupruilevan sotahorisontin läpi, jota valaisevat räjähdykset, poikkikulkevat virrat ja harppaukset. Olemisen muodostuminen etenee eettisesti vahvana prosessina, se on prosessi, joka ei voi olla olemassa ilman affektia. Ilman inhimillisyyden tuottamista oman proletaarisen yhteisönsä sisällä. Subjektin voima on siis affektia ja etiikkaa. Näiden ympärille ja sisälle muodostuu mielikuvitus, joka ottaa haltuun halutut maailmat ja muodostaa niitä. Spinozassa tämä prosessi ei voi olla muuta kuin kollektiivinen prosessi. Moninaisuus on se taso, jonne oleminen asettuu, ilman sovitteluja, ei sisäisiä eikä ulkoisia. Affekti ja eettinen taso ovat proletarisen luokan ominaisuuksia, ihmiskollektiiville ominasia. Ne sijottuvat konkreettiseen maailmaan. Negrin ajatuksien viimeaikaisten kehityksien mukaan ennen taloutta ja tuotantovoimia. Spinozalaisesti ne asettuvat sinne minne ne kuuluvat: elämään. Affektien taso sekä Spinozassa että Negrissä on nin voimakas, että selkeästi voidaan sanoa sen tulevan ennen yhteiskunnallista tuotantoa. Affektit ja tunteet ovat ne, jotka tuottavat yhteiskuntaa ja subjektiivisuutta, ja vasta tämän jälkeen tuotantoa ja rikkautta. Tämä on juuri sitä eettistä poispääsyä modernista aikakaudesta, joka on edellytys vallan tuhoamiselle ja kumoukselle. Mitä tämä ontologinen prosessi, tämä spontaani olemisen rakentuminen valtiota ja valtaa vastaan tavoittelee? Se ei oikeastaan tavoittele yhtään mitään, se toteuttaa pelkästään itseään. Se on täydellistä rakkautta ja elämää, joka asettuu valtiota ja kapitalismia vastaan. Spinozan ontologinen prosessi on jatkuvasti avoimeksi jäävä, sitä ei ole mahdollista sulkea muotoihin tai lopullisiin saavutuksiin, ei lopullisiin vallankumouksiin eikä työläisvaltioihin. Spinozan projekti oli todellinen 1600-luvun Hollannissa, se oli todellinen radikaalivaihtoehto. Negrin projekti oli todellinen 1970-luvun Koillis-Italiassa. Itse asiassa meidän on sanottava, että tämän proletaarisen subjektin rakentuminen on erittäin todellinen juuri nyt modernin päättymisen jälkeen. Spinoza on hionut meille sellaiset linssit, mikroskoopit ja teleskoopit, joilla voimme nähdä samanaikaisesti vapautumisen prosessin aluellisuutta ja sen globaalitasoa. Tästä on hyvä jatkaa.