Tiede ja vaihtoehtoinen poliittinen projekti 1. Joulukuun 1995 taistelut ovat osoittaneet, että luokkataistelu on edelleen historian keskipisteessä. On outoa ja samanaikaisesti uskomattoman hienoa, että suuri proletaaristen taistelujen aalto kykenee asettamaan teorian kellot oikeaan aikaan, poistamaan historian päättymisen ideologiat ja uudelleen todistamaan, että luokkataistelu on poliittisten ja yhteiskunnallisten muutosten todellinen moottori. Samanaikaisesti kun uudelleen ymmärräme luokkataistelun keskeisyyden on myöskin kysyttävä itseltämme: mikä on taisteleva luokka? Minkä yhteiskunnallisen ja poliittisen määritelmän voimme antaa niistä työläisistä, jotka nyt taistelevat ja jotka tulevat edelleen tuottaman taisteluja seuraavien vuosikymmenien aikana? 1960-luvulta lähtien työn todellisuus on kohdannut syvällisen muutoksen, ja siksi myös luokka- ja yhteiskuntarakenne ovat muuttuneet. 2. Mihinkä tämä työn todellisuuden ja siten myös työväestön rakenteen muutos perustuu? Näemme ensinnäkin, että työvoiman tekninen rakenne on muuttunut. Tämä muutos on tärkeä kahdesta syystä. 2.1. Intensiteetin näkökulmasta. Siirryttäessä fordismista post-fordismiin työn rakenne muuttuu. Automaatio ja informatisointi nousevat voimakkaasti esille. Työn luonne muuttuu yhä vähemmän materiaaliseksi. Tässä kontekstissa lingvistiset ja kommunikatiiviset välineet saavat kasvavan hegemonian tuotteiden tuotantoprosessissa. Äly ja ei-materialisuus ovat lisääntyviä työvoiman ominaisuuksia. 2.2. Laajentumisen näkökulmasta. Suurteollisuus purkaantuu palvelujen tuotantoverkostoon. Tuottava työ pirstaloituu yhteiskuntaan ja tämä alistetaan tuotannolle. Konepaja on hajautettu, yhteiskunta pistetty töihin ja yhteiskunnallisesta kooperaatiosta tulee tuotannollista kooperatiota. Näemme työpäivän ja työmarkkinoiden laajenevan. Samaan aikaan kun palkkatyöläisten teknisestä rakenteesta tulee enenevissä määrin ei- materiaalista ja kooperatiivista, se muuttuu myös yhä epävarmemmaksi. 3. Työvoiman poliittisen rakenteen muutos. 3.1. Teknisen rakenteen muutos on vaikuttanut poliittiseen rakenteeseen. Se on murtanut tämän jatkuvuuden. Voimme siis puhua työväe liikkeen historiallisen jatkuvuuden murtumasta toteutuneena tapahtumana. Tarkoitamme "työväenliike" termillä poliittiset ja ammattiyhdistykselliset organisaatiot, jotka lokakuun vallankumouksesta anti-imperialistisen liikkeen loppuun asti, ovat pakottaneet kansainvälisen kapitalismin reformismin tielle. 3.2. Työväenliikkeen historiallisen jatkuvuuden murtuminen on avannut tilaa työläisten verkostojen ja poliittisten organisaation uudelleenrakentumiselle. Tämä poliittisen uudelleenrakentumisen prosessin keskipiste ei ole työväenliikkeen perinteisten organisaatioiden jatkuvuudessa. Kansainvälisen proletariaatin taistelusyklit ovat hajottaneet kapitalistisen hyökkäyksen ja aiheuttaneet samalla perinteisen työväenliikkeen kriisin. Viimeinen työläisten ja proletaarien taistelusykli, joka on ymmärrettävissä vanhoilla kategorioilla on se, joka toteutui 1960-luvun puolesta välistä vuoteen 1973. Anti-imperialistinen taistelu yhdisti fordistisen proletariaatin palkkataistelut ensimmäisiin älyproletariaatin kapinoihin. 1970-luvulta alkaen merkittävät taistelut ovat koskeneet tärkeitä osia uutta ja vanhaa proletariaattia. Taistelujen leviäminen kansainvälisellä tasolla on epäonnistunut samalla tavalla kuin historiallinen jatkuvuus. 4. Miten rakentaa uusi keskus luokkataistelun verkostolle? Tämän ongelman asettaminen tarkoittaa: a) massatutkimuksen tekemistä työläisten asemasta ja työn uudesta luonteesta b) ehdotus uudesta teoriasta ja toiminnasta yhteiskunnallisen rikkauden haltuunottamiseksi proletaareille c) uuden antagonistisen subjektiivisuuden tuottamista luokkataistelussa, joka tarkoittaa massojen uuden konstitutiivisen voiman rakentamista Näiden ehdotuksien tukemiseksi on huomioitava seuraavat seikat. 4.1. Verkoston uuden keskipisteen rakentamista ei ole mahdollista ratkaista tukeutumalla poliittisen rakenteen jatkuvuuden illuusioon. Tässä jatkuvuudessa ei voi kohdata muuta kuin korporativismia ja taantumuksellisuutta. Pelkästään palaamalla teknisen rakenteen materiaaliseen analyysiin ja radikaalisti uuteen poliittiseen toimintaan, on mahdollista rakentaa militantilla tavalla vastavaltaa, joka voi kohdata tämän ongelman. 4.2. Vain teknisen rakenteen analyysi voi tarjota meille, vaikkakin paradoksaalisessa muodossa, todellisen kuvan käynnissä olevasta muutoksesta, siltä osin kuin se koskee subjektia/työvoimaa. Paradoksi on siinä, että työn uusi voima on huomattavasti tuottavampi kuin fordistisen työväenliikkeen. Se on sijoittunut tuotannon keskeisimpään paikkaan, joka tarkoittaa sitä, että se on haltuunottanut tuotannon älylliset voimat. Tieteen voimat ovat uuden proletariaatin puolella. Tämän lisäksi tuotannon yhteiskunnallistuminen mahdollistaa uudelle proletariaatille näyttäytymisen sekä tuotannossa että uusintamisessa kokonaisuutena. Paradoksi on siinä, että tätä proletariaatin tuotannollista voimaa ei vastaa yhtä suuri poliittinen voima. Tämä on heikompi kun fordistisen työväestön: uusi proletariaatti on jakautunut, segmentoitunut ja sillä on alhainen luokkatietoisuuden taso. Käynnissä olevat suuret muutokset ja paradoksi sisältyvät siihen asiaan, että uusi proletariaatti ei esiinny enää pelkästään muuttuvana pääomana vaan myös kiinteänä pääomana (tiedon, osaamisen ja hallitsemisen haltuunottona). Kapitalistinen komento tässä tilanteessa muuttuu yhä enemmän parasiitiksi, kykenemättömäksi reformiin, ja se on pakotettu käyttämään yhä useammin poliittista valtaa tukahduttavassa muodossa. Toisella puolella, tässä tilanteessa, on mahdollista nostaa tietotyön arvo ja valta hegemoniseksi vaatimukseksi. Tietotyö on yhteiskunnallinen yhteisö. 5. Voidakseen rakentaa uuden projektin on oltava välineet, jotka ovat samalla tasolla kuin päämärät, jotka projekti on itselleen määritellyt. Nykyisen proletariaatin poliittinen rakennen ei vastaa tätä tarvetta vaan toistaa vanhaa teknistä rakennetta. Tämän vuoksi se on kriisissä eikä kykene tuottamaan uutta projektia. Poliittisen organisaation ja projektin on otettava itselleen teknisen rakenteen rikkautta ja näytettävä sen konstitutiiviset linjat, jotta se voisi vastata uutta teknistä rakennetta. Tämä tarkoittaa sitä, että on keskityttävä yhteiskuntaprojekteihin, jotka tuovat päivänvaloon tietotyötä ja tietokoperaatiota. Mutta ensinnäkin, kuten työväenliikkeen alkuaikoina, se tarvitsee organisaatiota tai paremminkin sanottuna organisatorista projektia, joka toimisi militanttiverkostojen keskipisteenä ja suuntautuisi palvelujen, hallinnon, yrityksien ja yhteiskunnallisuuden biopoliittisten ja tuotannollisten artikulaatioiden demokraattiseen haltuunottoon. Reformismi, jota ohjaa ajatus hitaasta vallan instituutioiden muuttamisesta, on kuollut. Vain uudet konstitutiiviset neuvostot, jotka rakentavat uuden proletariaatin massa-älyn, voivat avata tien haltuunotolle ja yhteisön rakentumiselle. Toni Negri Alustus seminaarissa "Yhteiskunnalliset liikkeet, tieteet ja politiikka". Järjestäjä Espace-Marx - Pariisi. 22.6.1996