Työstäkieltäytyminen oli suosittu slogan Italiassa radikaalien työläisten keskuudessa 1960-luvulta lähtien, ja levisi myös 1970-luvun yhteiskunnallisten liikkeiden käsitteistöön. Työstäkieltäytyminen on selkeä vastine työn glorifioinnille, jota tietyt sosialistiset traditiot ovat edustaneet (esim. neuvostoliittolainen legenda Stahanovista, kaivostyöläisestä, joka paiski töitä monen miehen edestä maansa kunniaksi).

Työstäkieltäytymisessä kiteytyikin työläisten näkemys siitä, ettei luokkataistelun tavoitteena ole mikään "työn vapauttaminen" vaan työstä vapautuminen. Kapitalismin hävittäminen merkitsee työläisen hävittämistä työläisenä, ei sen affirmointia. 1960- ja 1970-lukujen uusissa proletaarisissa liikkeissä työstäkieltäytymisen strategia merkitsi käytännössä sitä, että työläiset pyrkivät hylkäämään oman roolinsa ja heittämään pois sorron kahleet sen sijaan, että olisivat käyneet avointa taistelua niitä vastaan. Perinteiselle vasemmistolle tämä alistumattomuus tehdaskuriin (ja ns. "sosialistiseen kuriin") aiheutti suurta päänvaivaa.

Työstäkieltäytymistä ei pidä sekoittaa työläisten kieltäytymiseen "osaamisestaan" eli omista luovista ja tuottavista voimistaan. Päinvastoin. Se on kieltäytymistä kapitalistisesta komennosta, joka organisoi tuotantosuhteita, rajoittaen ja vääristäen em. voimia. Kieltäytyminen on siis moninaisuuden tuottavien voimien ja luovuuden affirmaatiota kapitalististen tuotantosuhteiden ulkopuolella.

Kts. myös exodus