Muutoksen kevät - luettavaa myös syksylle
Muutoksen kevät-lehdestä julkaistiin uusin numero (#18) syyskuun alkupuolella, eli kyseessä on tämän vuoden kolmas numero. Lehti määrittää kannessaan itsensä ympäristövallankumoukselliseksi aikakauslehdeksi, mikä käytännössä tarkoittaa yhteiskunnallisten ja ympäristöongelmien hienovaraista analysointia, niiden keskinäisten yhteyksien pohtimista ja sellaisten uutisten julkaisemista, joita valtamediasta ei yleensä löydä. Muutoksen kevät ei ole sitoutunut mihinkään tiukasti määriteltyyn ideologiaan, mikä kuvaa myös lehden ideaa laajemmin, eli mihinkään valmiisiin ratkaisumalleihin tai näkemyksiin ei uskota. Lehdessä on yleensä 28 tabloid-sivua, ja sen irtonumerohinta on 5 mk. Muutoksen kevään voi Turussa ostaa Maailmakauppa Aamutähdestä, Kirjakahvilasta, Akateemisesta kirjakaupasta ja eräältä Kipinä-kollektiivin jäseneltä.
Pääkirjoituksessa Ville Lähde esittää aina ajankohtaisen kysymyksen: mitä nyt tehdään? Vaikkapa nykyistä globalisaatiokritiikkiä ajatellen tuntuu selvältä, että toimintatapojen pohdinta on ajankohtaista. Seattlessa, Washingtonissa, Melbournessa ja Prahassa on kaikkialla toimittu varsin samantapaisesti. Jatkuuko toiminta samanlaisena tulevissa WTO:n, Maailmanpankin, IMF:n ynnä muiden kokouksissa, vai olisiko syytä muuttaa taktiikkaa ehkä radikaalistikin?
Tällä kertaa Muutoksen keväässä käsitellään muun muassa seuraavia aiheita: ilmastopolitiikan kiemurat, Manchesterissä sijaitsevan Hulmen kaupunginosan asukkaiden toiminta, Maailmanpankki ja IMF, sekä Brasiliassa tapahtuvan soijanviljelyn ongelmat. Megafoni-liitteestä löytyvät kiinnostava artikkeli 1990-luvun ympäristöliikkeestä ja ensimmäinen osa Jyväskylässä pidetyn itsehallinnollisten ryhmien tapaamisen pohjalta tehdystä artikkelista (myös Kipinä oli tässä tapaamisessa edustettuna). Lisäksi lehden sivuilta löytyy myös paljon muuta, esimerkiksi Oi Polloi-bändin haastattelu ja paljon uutisia.
Olen lukenut kaikki Muutoksen kevään numerot, enkä koskaan ole lehteen pettynyt. Lehti on toki jossain määrin vuosien saatossa muuttunut, mutta ei ainakaan huonompaan suuntaan. Ulkoasu on viime aikoina selkiytynyt, mutta jotkut jutuista ovat ehkä vähän liian pitkiä. Siitä huolimatta Muutoksen kevät on aina mielestäni kiinnostava lukupaketti.
[auno atomi]
Linkki:
www.kulma.net/mkevat
KIPINÄ LOKAKUU/2000 INDEX[Voittoja ja vaikeuksia] · [Mitä Prahassa tapahtui] ·
[Praha-Belgrad-Palestiina] · [Lainauksia] ·
[Valkohaalarien tiedote] · [Muutoksen kevät] ·
[Keikka-arvioita] · [Resepti]
Takaisin etusivulle