![]()
Vappu:
suomalaisen työn
vai globaalin vastarinnan päivä?Vappua on jälleen vietetty. Vapun merkitys on monille ihmisille erilainen. Monille se on lähinnä yksi hyvä päivä ryypätä pää täyteen, tai juhlapäivä muiden joukossa. Jeesusmarssien ja markkinahumun lisäksi vappuisin on vietetty myös työväenliikkeen kansainvälistä juhlapäivää, tosin jo pitkään lähinnä nostalgisessa hengessä. Virallisesti vappuna kuitenkin vietetään "suomalaisen työn päivää".
Me puolestaan vietimme tänä vappuna kansainvälistä vastarinnan päivää - työn orjuuden ja kapitalismin vastaista toimintapäivää. Liikkeellä olivat monet niistä yhteiskunnallisista liikkeistä, jotka ovat saaneet viimeaikoina äänensä kuuluviin niin Lontoon, Seattlen kuin Washingtoninkin menestyksekkäissä protesteissa. Kohteena on ollut se globaali kapitalistinen komento, joka aiheuttaa ympäri maailmaa yhteiskunnallista eriarvoisuutta, ihmisoikeusrikkomuksia ja ympäristötuhoja.
1900-luvun jäänteet
Liikkeellä oli tietysti myös perinteinen työväenliike, toisin sanoen poliittinen vasemmisto ay-koneistoineen. Juuristaan huolimatta nämä ovat sulautuneet osaksi kapitalistista valtaa. Niiden merkitys työn ja pääoman välisen ristiriidan sovittelussa on romahtanut. Tämä näkyy mm. tuloerojen kasvussa, julkisten palveluiden alasajossa, työehtosopimusten tason laskemisessa, työttömiin ja opiskelijoihin kohdistetuissa pakkotoimenpiteissä.
Vappuseremoniat käyvät vuosi vuodelta tyhjemmiksi. Poliitikot, ministerit ja suurituloiset ay-johtajat esiintyvät kannattajilleen. Tyhjiä rituaaleja, tyhjää retoriikkaa, tyhjiä sanoja. Näiden tapahtumien hiipuminen puhuu omaa kieltään ideologioiden ja politiikan kuolemasta massayhteiskunnan mukana.
Elämä vapaaksi työstä
Poliittisessa vasemmistossa usein ylistetään työtä ja puhutaan mm. täystyöllisyydestä. Meidän mielestämme työtä on sitä vastoin vähennettävä. Työläiset ovat aina taistelleet työtä vastaan - itse asiassa vapun historiakin liittyy työn vähentämiseksi käytyyn taisteluun, aikana jolloin taisteltiin työpäivän lyhentämisestä 8 tuntiin. Monesti työn vähentämisen vaatimus on vaiennettu ja se on näkynyt ainoastaan työläisten jokapäiväisessä elämässä passiivisena vastarintana ja sabotaasina.
Se mitä me haluamme on siis turvattu toimeentulo ja vähemmän työtä. Työttömyys on ase jolla saadaan työläiset taistelemaan työn puolesta sen sijaan että he taistelisivat sitä vastaan.
Uudenlainen vappu - vai jäähyväiset vapulle?
Tänä vappuna olimme mukana Helsingissä, missä vietettiin kapitalismin vastaista toimintapäivää, samalla kun demarit ja kommunistit pitivät perinteisiä seremonioitaan. Meidän marssimme sen sijaan ei ollut mikään edesmenneiden ideologioiden muistokulkue, vaan mielenosoitus todellisten, tämän päivän yhteiskuntaa ja ihmisiä koskevien asioiden tiimoilta. Demossa näkyivät ja kuuluivat ne vaatimukset, joita antagonistisen liikkeen viimeaikaisissa kampanjoissa on tuotu julki: vaatimukset 50 markan minimituntipalkasta ja taatusta toimeentulosta, liikkumisen vapaus kaikille sekä geeniteknologian vastustus.
Sörkasta Espalle marssinut kulkue valtasi marssin päätteeksi kadun Helsingin kalleimman hotellin edestä, ja ohjelmassa oli useita tunteja tanssia, musiikkia ja hauskanpitoa Street Party -tyyliin. Myös kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) kävi kääntymässä - mies joka sattui väärään paikkaan väärään aikaan.
Tapahtuma oli erittäin onnistunut. Samalla on kuitenkin herännyt keskustelua
siitä, onko massaliikkeiden ja massatoiminnan aika ohi, ja jos on, niin mitä tilalle? Olisiko myös vappurituaalit syytä hylätä aikansa eläneinä ja siirtyä tältäkin osin uudelle vuosituhannelle?
[ms]
Linkki:
http://go.to/mayday2000Marssikuvat: Laajakulma
KIPINÄ TOUKOKUU/2000 INDEX[Street Party Turussa 27.5.] · [Näpit irti geeneistä!] ·
[Keikka-arviot] · [Asian Dub Foundation] ·
[Otso Lapila] · [Vappu] · [A16 Washington DC] ·
[Chiapas ja zapatistit] · [Ruokareseptit]
Takaisin etusivulle