Kipakka - naisaktivistien verkosto
Turkuun perustettiin 29.1. naisaktivistien verkosto nimeltä Kipakka. Erika Weckström kertoo, että ideana oli luoda naisille oma tila, koska monet naiset jotka ovat aktiivisia eri järjestöissä/ryhmissä, tunsivat että miesten dominoiva läsnäolo häiritsi heitä. Omassa, ainoastaan naisille tarkoitetussa, ryhmässä oli helpompi toimia ja keskustella henkilökohtaisistakin asioista. Verkostoa ollaan tässä vaiheessa vasta rakentamassa, mutta ryhmästä tuntuu löytyvän paljon aktiivisuutta ja monenlaisia toimintaideoita. Erika toivoo, että verkostosta muodostuu voima, joka tukee naisaktivistien yhtenäisyyttä ja ystävyyttä.
Naisten oma tila
Feministisille liikkeille on hyvin tyypillistä ja rasittavaa, että ne joutuvat edelleen esittämään alati oikeutuksia omalle toiminnalleen, kun taas esim. rasismin vastaiselle toiminnalle ei vaadita perusteluja. Kipakka on naisten oma tila, jossa voidaan keskittyä oleellisiin asioihin ja keskustella oikeista ongelmista. Tämä ei tarkoita että pyritään eristäytymään yhteiskunnasta, vaan verkosto on osa oman elämän haltuunottoa, jonka kautta voidaan tuottaa vahvaa yhteiskuntakritiikkiä ja kohdistaa energia mielekkääseen toimintaan.
Yhteiskunnassamme ei kannusteta tarpeeksi naistenvälistä ystävyyttä ja toimintaa. Tämän takia Kipakan tavoitteena on poliittisen vaikuttamisen lisäksi oman viiteryhmän itsetunnon kohottaminen. "Verkoston kautta voimme luoda yhtenäisyyttä ja solidaarisuutta naisten kesken", Erika sanoo. Erikan mielestä yhtenäisyys ei edellytä sitä, että kaikki naiset ovat samanlaisia. Hänen mielestä verkoston kautta samanlaisista asioista kiinnostuneet voivat oppia tuntemaan toisensa paremmin ja jakamaan omia kokemuksiaan. Kun opitaan mitä eri verkoston jäsenet osaavat, toiminnasta tulee myös tehokkaampaa. Kipakan lisää naisten yhdessäoloa, ja tätä kautta naiset voivat luoda uusia ystävyyssuhteita ja tehdä enemmän asioita yhdessä, myös sellaisia asioita jotka eivät liity politiikkaan.
Verkosto ja toiminta
Verkoston ajatuksena on luoda erilaisia avoimesti toimivia pienryhmiä jotka toimivat itsenäisesti, mutta tapaavat säännöllisesti koko verkoston kattavissa kokouksissa. Verkostolla on tämän lisäksi yhteinen sähköpostilista, jonka kautta jäsenet voivat pitää yhteyttä ja koordinoida toimintaa.
Kipakassa on ollut kaikenlaisia toimintasuunnitelmia. Erikan mukaan ollaan ainakin perustamassa uutta keskustelupiiriä, suoran toiminnan ryhmää ja performanssiryhmää. Jonkinlainen julkaisutoiminta ja poliittisen materiaalin tuottaminen tuntuu myös kiinnostavan verkostoa.
Kipakka aikoo tehdä yhteistyötä muiden ryhmien kanssa, kun on kyse suuremmista projekteista. Esimerkiksi naistenpäiväksi suunnitellaan yhteistä ohjelmaa yliopistoilla toimivien ryhmien kanssa. Erikalla on visio hyvin laajasta yhteistyöstä, mutta Kipakalla ei vielä ole kontakteja muihin kaupunkeihin. Melkein kaikissa yhteiskunnallisissa ryhmissä puhutaan paikallisen toiminnan tärkeydestä, mutta usein kuitenkin ensin rakennetaan maankattava tai kansainvälinen organisaatio, ja paikallinen toiminta jää toissijaiseksi. Kipakka rakentaa verkostoa alhaalta ylös, ja toiminnalle on muodostumassa vankka pohja. Erikan mukaan paikallisuudessa on se etu, että oman alueen tuntee hyvin, ja sitä kautta on helppo luoda toimivia projekteja.
[ tk ]
KIPINÄ HELMIKUU/2001 INDEX[Kesällä Göteborgiin] · [Zapatistien karavaani] ·
[Attac: keksipaketti ja teekuppi] · [Opetuksia ja tilintekoja] ·
[Kipakka] · [Naisten lakko 8.3.2001] · [Ihmisten globalisaatio] · [EZLN vastaa] · [Karavaanireitti]
Takaisin etusivulle