Ihmisten globalisaatiota
ei voi pysäyttää"Euroopan poliitikot ovat
hyväksyneet populistisia lakeja,
jotka ovat ristiriidassa
maiden rikkauksien kanssa".
Kofi Annan, 29.1.2001Globalisaation sisällöstä - ja ihmisten oikeudesta globalisoida itsensä - on kamppailtu eri puolilla maailmaa. Vielä tänään, pääomien ja teknologioiden vapaan liikkumisen aikakaudella, pidetään ihmisten vapaata liikkumista suorastaan vaarallisena. Rajojen sulkeminen ihmisiltä näyttääkin olevan nykymaailmassa yksi tärkeimmistä kansallisvaltiolle jääneistä funktioista.
Rajat merkitsevät miljoonille ihmisille turvattomuutta, fyysisen ja henkisen väkivallan ja muiden ihmisarvoa alentavien toimenpiteiden kohteeksi joutumista. Vastarinta rajoja ja karkotuksia vastaan jatkuu kuitenkin voimakkaana, ja se näkyy ennen kaikkea laittomana siirtolaisuutena, karkotusten vastaisina kampanjoina sekä siirtolaisten spontaanina itseorganisoituneena toimintana.
Laittomien siirtolaisten joukkotoimintaa Espanjassa
Tammikuussa laittomat siirtolaiset ja heitä tukevat valkohaalariaktivistit valtasivat Espanjassa useita kirkkoja protestiksi maahanmuuttokontrollia vastaan. Sadat ihmiset ottivat haltuun kymmenkunta kirkkoa Barcelonassa. Osa valtaajista aloitti nälkälakon jolla vaadittiin kaikille oleskelu- ja työlupia. Lehdissä kerrottiin protestin kasvaneen runsaan viikon aikana kaksinkertaiseksi. Siirtolaisten vaatimukset saivat tukea vasemmistopuolueilta. Espanjan oikeistohallitus tiukensi hiljattain maan ulkomaalaislakia, mutta ihmisten liikkumista yli rajojen se ei ole estänyt eikä tule estämään.
Linnake-Eurooppa ja Slovenian valtiorasismi
Viime vuoden lopulla, joulukuun 18. ja 19. välisenä yönä, ammuttiin iranilaista miestä päähän slovenialaisen poliisin toimesta. Mies oli pyrkimässä Slovenian ja Kroatian välisen rajan yli. Slovenialainen media kuvaili kylmäveristä murhaa "ikäväksi onnettomuudeksi" ja käytti tapausta todisteena siitä, että POLIISIEN turvallisuus on uhattuna laittoman rajanylittämisen takia. Slovenian poliitikot tai media eivät ilmaisseet minkäänlaista katumusta tai myötätuntoa murhattua siirtolaista kohtaan.
Sloveniassa siirtolaisuutta käsitellään julkisen rauhan ja järjestyksen sekä valtion turvallisuuden kysymyksenä - niinpä "ongelman" hoito on uskottu pitkälti poliisin käsiin. Slovenialainen media puhuu "sankarillisesta taistelusta", jota poliisi käy rajoilla laittomia maahanmuuttajia vastaan. Inhimillistä ulottuvuutta maan siirtolaisuuskeskustelussa ei ole. (Mitä lailliseen pakolaisuuteen tulee, niin viime vuonna Slovenia myönsi turvapaikan vain YHDELLE hakijalle. Ja Suomessahan luku oli "sentään" yhdeksän...).
Slovenialaiset rasisminvastaiset ryhmät vaativat Slovenian virkakoneistoa vastuuseen iranilaisen murhasta ja loppua siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden dehumanisoinnille. Meille slovenialaiset aktivistit lähettivät viestin, jossa he muistuttavat Euroopan unionin häpeällisestä roolista Slovenian tilanteessa: EU on antanut Slovenialle tehtäväksi estää ei-toivottujen siirtolaisten pääsy EU:n alueelle (Sloveniasta lähinnä Italiaan ja Itävaltaan). Me voimme auttaa heitä parhaiten tuomalla EU:n harjoittaman kiristyksen julki ja vaatimalla sille loppua.
SAK selittelee puheitaan "virolaistulvasta"
Suomessa SAK otti viime syksynä hyvin huomiota herättävällä tavalla kantaa EU:n itälaajenemisen tuomaan työmarkkinoiden avautumiseen. Tapetilla oli järjestön teettämä "tutkimus" virolaisen työväestön muuttohaluista, jonka nojalla SAK rakensi uhkakuvaa rajan yli vyöryvästä massasta, joka murentaisi suomalaisten työntekijöiden etuja ja jolle on pystytettävä esteitä.
Myöhemmin SAK:n edustajat ovat joutuneet yksi toisensa jälkeen myöntämään, että viro-gallupin luvut olivat selvää liioittelua. Viimeksi äänessä oli SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja (Kansan Uutiset 13.2.2001). Hän kuitenkin väittää, gallupin ja SAK:n tiedotustoiminnan naurettavuudesta huolimatta, että siirtymäaikoja ja rajoituksia virolaisen työvoiman liikkumiselle tarvitaan.
Tapaus osoittaa, kuinka helppoa on sanoutua irti rasismista ja silti samaan aikaan rakentaa myyttiä siirtolaisuuden turmiollisista vaikutuksista. Samanhenkisiä olivat ulkoministeri Erkki Tuomiojan taannoiset romani-kommentit: Tuomioja tunnusti avoimemman siirtolaispolitiikan tarpeen, mutta samaan hengenvetoon lisäsi, että Itä-Euroopan romaneja ei pidä Suomeen päästää.
Kyseessä on poissulkemisen ja erottelun muoto, josta ranskalainen filosofi Étienne Balibar käyttää nimitystä "differentialismi". Se on rasismia joka ei nojaa rodun biologiseen konseptiin, vaan sosiologisiin ja kulttuurisiin eroihin. Differentialismi näkyy mm. siinä, kuinka siirtolaisia jaetaan hyödyllisiin ja hyödyttömiin, toivottuihin ja ei-toivottuihin. Romanit ovat yksi kokonainen ihmisryhmä, joka on leimattu hyödyttömäksi, ei-toivotuksi ja jopa vaaralliseksi.
Tutkimustietoa populismin tilalle
Englannin sisäasiainministeriön tutkimus-, kehitys- ja tilastojohtokunta (RDS) julkaisi 22. tammikuuta raportin 'Migration: an economic and social analysis'. Raportti romuttaa tehokkaasti niitä populistisia ja rasistisia myyttejä, joita poliitikot ja tiedotusvälineet ovat siirtolaisuudesta esittäneet. Asiakirja on saatavilla kyseisen ministeriön sivuilta [www.homeoffice.gov.uk/rds/] sekä Englannin karkotusten vastaisen verkoston NCADC:n sivuilta [www.ncadc.org.uk].
Raportissa todetaan mm. että "siirtolaisuus on omiaan tehostamaan taloudellista kasvua ja sekä kantaväestön että siirtolaisten hyvinvointia" - ja vastaavasti - "siirtolaisuudelle asetetut rajoitukset todennäköisesti aiheuttavat taloudellisia kustannuksia."
Ainoa looginen johtopäätös tilanneanalyysista on rajojen avaaminen: "Jatkuva osaajapula joillakin alueilla ja sektoreilla viittaa siihen, että laillinen siirtolaisuus on nykyhetkellä riittämätöntä vastaamaan eri osaamistasojen työntekijätarvetta".
Selvitys tyrmää myös englantilaisen työväestön ja siirtolaisten väliset eturistiriidat. "Ei ole lainkaan näyttöä siitä että kantaväestöön kuuluvat työntekijät kärsisivät siirtolaisuudesta. On olemassa huomattavaa tukea näkemykselle jonka mukaan siirtolaiset luovat uusia yrityksiä ja työpaikkoja ja täyttävät työmarkkinoiden aukkoja, edistäen tuottavuutta ja vähentäen inflaatiopaineita."
Hyvin samansuuntaisia tuloksia on antanut myös hiljattain Ruotsissa julkaistu siirtolaisuustutkimus.
Linkkejä:
www.noborder.org
www.deportation-alliance.com
KIPINÄ HELMIKUU/2001 INDEX[Kesällä Göteborgiin] · [Zapatistien karavaani] ·
[Attac: keksipaketti ja teekuppi] · [Opetuksia ja tilintekoja] ·
[Kipakka] · [Naisten lakko 8.3.2001] · [Ihmisten globalisaatio] · [EZLN vastaa] · [Karavaanireitti]
Takaisin etusivulle