Patriarkaalinen taloustiede tulilinjalla
Tiina Vainio (toim.): Naisten talouskirja (Gaudeamus, 2000)
Naisten talouskirja on kymmenen kirjoittajan teksteistä koostuva naistutkimuksen, taloustieteen ja yhteiskunnallisen kulttuuritutkimuksen oppikirjaksi tarkoitettu teos. Kirjan tavoitteena on tarjota "uusia näkökulmia keskusteluun taloustieteestä, naisen paikasta siinä ja sen tutkimisen mahdollisuuksista" sekä "osoittaa perinteisen taloustieteen kapeus ja sokeat pisteet". Eräänä keskeisenä ongelmana kirjassa tarkastellaan naisten tekemän palkattoman ja epävirallisen työn näkymätöntä asemaa ja sitä, miksei kotitaloustuotantoa sisällytetä kansantalouden tilinpitoon.
Kirjoittajien yhteisenä lähtökohtana on se feministisen tutkimuksen perusoletus, että tieteellinen tutkimus on aina sosiaalisesti rakentunutta ja arvosidonnaista. Tutkimuksen peruslähtökohdat ovat aina riippuvaisia siitä tiedeyhteisöstä jossa toimitaan. Tämä pätee myös taloustieteeseen.
Johanna Moisanderin sanoin "taloustieteen arvosidonnaisuuden kieltäminen on käytännössä tiettyjen sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta tuottavien instituutioiden ja käytäntöjen puolustamista ja oikeuttamista". Monet feministitutkijat ovatkin pyrkineet osoittamaan, miten taloustieteen perusoletukset heijastavat ja uusintavat mieskeskeistä ja mekanistista maailmankuvaa sekä sen tuottamaa riistoa ja epäoikeudenmukaisuutta. Käytännössä taloustieteen tutkimus siis palvelee valtaapitävän eliitin, erityisesti miesten, etuja - eräänä esimerkkinä tuottavuuden käsite, joka sulkee ulkopuolelleen pääosan naisten tekemästä kotityöstä nimetessään sen tuottamattomaksi.
Feministinen taloustieteen kritiikki ei pelkästään paljasta positivistisen taloustieteen arvosidonnaisuutta, vaan kyseenalaistaa sen koko maailmankuvan perusoletuksineen ("ihminen on itsekäs", "kilpailu on tehokkuuden edellytys", "valintoja tehdään vapaasti"). Positivistisen taloustieteen oppien vastaisesti feministinen taloustiede on avoimesti subjektiivista tiedon tuotantoa ja esim. nostaa tutkimuksen piiriin myös eettisen näkökulman.
Näkymätön työ
Pääasiassa naisten tekemä palkaton kotityö ja sen näkymättömyys talousanalyyseissa on tarkastelun kohteena Johanna Varjosen kirjoituksessa "Kotitalouksien tuotanto - talousanalyysien sokea piste".
Varjonen kuvaa kotitaloustuotannon laajuutta käyttäen mm. kotityöhön käytetyn ajan määrästä tehtyjä tutkimuksia. Suomessa tutkimuksia on tehty Tilastokeskuksen toimesta kaksi: ensimmäinen vuonna 1979 ja toinen vuosina 1987-1988. Jälkimmäisen mukaan naiset käyttävät kotitöihin keskimäärin 25 tuntia viikossa, miehet 14 tuntia. Kun tutkimusten valossa on verrattu palkkatyöhön ja palkattomaan kotityöhön käytettyä aikaa, on todettu, että vuositasolla laskettuna palkattomaan työhön käytetään selvästi enemmän tunteja kuin palkkatyöhön. OECD:n kokoamien tietojen mukaan esim. USA:ssa palkattoman työn määrä ylitti palkkatyön määrän viidenneksellä, Suomessa noin kymmenellä prosentilla.
Vaikka kotityö ja sen avulla aikaansaatava tuotanto on ollut viime vuosikymmenten aikana runsaastikin esillä ja on tehty joitakin poikkileikkaustutkimuksia sen määrästä ja arvosta, varsinaisia tilastoja ei kuitenkaan ole tehty. Kotitaloustuotannon liittämistä kansantuotetilastoihin on vastustettu mm. väittämällä sen olevan "perifeeristä", muusta tuotannosta erillistä toimintaa, jolla ei ole yhteyksiä rahatalouteen. Varjosen mukaan tämän väitteen voi ymmärtää vain niin, että sen esittäjät eivät ole koskaan tehneet eivätkä nähneet kotitalouksissa tehtävää työtä. Toinen argumentti tilastointia vastaan on ollut nykyisen tilastosysteemin vakiintuneisuus ja ne ongelmat, joita systeemin muutos aiheuttaisi eri vuosien tietojen vertailukelpoisuuden kannalta.
Vuonna 1993 kansantalouden tilinpitoa koskevaa kansainvälistä ohjeistusta laadittaessa hyväksyttiin kuitenkin se, että kotitaloustuotannolle voidaan laatia erillinen tilistö, ns. satelliittitili, jolle Suomen Tilastokeskus teki ohjeet vuonna 1998. Ohjeissa määritellään kotitaloustuotanto toiminnaksi, jossa "pääomaa, työtä ja markkinahyödykkeitä yhdistämällä tuotetaan palveluja ja tavaroita kotitalouksien omaan käyttöön". Määritelmään kuuluu myös kotiin palkattujen henkilöiden kuten lastenhoitajien tekemä työ, palkaton työ toisen kotitalouden hyväksi sekä vapaaehtoistyö järjestöissä yms.
Myös Hilkka Pietilä kiinnittää huomiota palkattoman työn näkymättömyyteen. Hän viittaa Suomessa vuosina 1980 ja 1990 tehtyihin arvioihin, joiden mukaan kotitaloustuotannon arvo on 42-45 % BKT:sta arviointitavasta riippuen. Eri maissa tehdyt arviot ovat yleensä noin 30-50 % BKT:sta.
Pietilän mukaan laskelmissa käytetyt mittarit ja käsitteet tuntuvat kuitenkin "hyvin karkeilta, teknisiltä ja ilmaisukyvyttömiltä, kun on kysymys niin monimuotoisesta prosessista kuin kotitaloustyö", joka koostuu "niin henkisestä kuin ruumiillisesta työstä, pyykinpesusta ja ruoanvalmistuksesta siinä missä lasten opettamisesta ja kasvattamisesta, sovittelusta ja lohduttamisesta, fyysisen ja henkisen terveyden tuottamisesta. Kotityö on niin vaativaa, kokonaisvaltaista ja moniulotteista toimintaa läheisten ihmisten kesken, että sen kuvaaminen vain tavaroiden ja palveluiden tuottamiseksi on karkeaa yksinkertaistamista ja materialisoimista. Se ei tee oikeutta tämän työn luonteelle ja vaativuudelle. Mikään mittari ei pysty osoittamaan työn inhimillistä arvoa."
Pietilä viittaa myös YK:n kehitysohjelman UNDP:n vuosiraporttiin 1995, jonka mukaan naisten tekemän työn kokonaismäärästä vain 1/3 on palkattua ja 2/3 palkatonta, miesten tilanteen ollessa päinvastainen.
Talouden maskulinisaatioprosessi
Kirjoituksessaan "Sukupuolitettu talous - päättymätön luku?" Vuokko Jarva esittelee eräitä taloustieteen kritiikin keskustelukulkuja sekä tarkastelee talouden sukupuolen mukaista kahtiajakoa sekä sitä, miten sukupuolen mukainen talouden alue- ja työnjako on muuntunut "globalisaation edetessä maskuliinisen talouden pyrkimyksenä alistaa ja tuhota talouden feminiininen alue".
Jarva esittelee kirjoituksessaan mm. Patricia Thompsonin (1992) kehittelemää feminististä kotitalouden teoriaa. Thompson jakaa yhteiskunnan kahteen piiriin: 'oikos' (kodin ja lähiyhteisön yksityinen piiri) sekä 'polis' (yhteiskunnan ja sen instituutioiden julkinen piiri). Oikoksen tärkeys on siinä että se turvaa elämän ylläpidon ja jatkumisen - ilman sitä se ei olisi mahdollista. Oikos on siis yhteiskunnan ydin. Käsitys on päinvastainen tavanomaiseen keskus-periferia -ajatteluun nähden. Thompsonin mukaan miesyhteisön hallitsema julkinen piiri on yhteiskunnan periferiaa, joka elää riistämällä keskusta, kodin piiriä.
Hazel Henderson (1993) puolestaan kuvaa taloutta täytekakkuna, jonka ylempää puolikasta hän kutsuu monetisoituneeksi taloudeksi ja alempaa, jonka varassa ylempi on, hän kutsuu ei-rahataloudelliseksi tuottavaksi taloudeksi. Jälkimmäinen jakautuu sosiaaliseen yhteistyöhön perustuvaan talouteen ja luonnontalouteen.
Hyvinvointivaltion rakentuminen aiheutti muutoksia tähän kahtiajakoon: naiset siirtyivät laajamittaisesti työelämään ja sen myötä kodin piirissä tehtyjä tehtäviä siirrettiin julkisvallalle (ts. niistä tuli uusia palvelu-, elintarvike- ja tekstiiliteollisuuden ammatteja). Tämän seurauksena ei enää voida puhua kahdesta piireistä yhtä selkeästi erottuvina alueina kuin ennen.
Talouden pelisäännöt muodostetaan ja talouselämää pyöritetään kuitenkin yhä edelleen maskuliinisiin arvoihin nojautuen. Thompsonin termein polis (maskuliininen ulkopiiri) syrjii ja alistaa oikosta, jonka riiston varassa polis toimii. Asetelma on Jarvan mukaan vahvistunut entisestään. Hänen mukaansa nykymuotoinen globalisaatio on luonteeltaan "maskulinisaatioprosessi, jossa kilpailu ja riisto vallitsevat huolenpidon ja elatuksen turvaamisen sijaan".
Feminiinistä talouden aluetta ei kuitenkaan ole täysin tukahdutettu: jo vuosikymmeniä ovat paikalliset, erityisesti naisten johtamat oma-apuun ja paikalliseen yhteistoimintaan perustuvat pienyritykset olleet ainoa tehokas strategia kehitysmaiden köyhillä alueilla.
Hilkka Pietilä korostaa kirjoituksessaan "Ihmisen talouden koko kuva" myös ekologista aspektia. Uudenlaista talousajattelua tarvitaan erityisesti siksi, olisi mahdollista rakentaa kestäviä toimeentulomahdollisuuksia koko ihmiskunnalle. Tavoitteena tulisi olla ihmisarvoisen elämän turvaaminen siten, ettei biosfäärin asettamia ekologisia rajoja ylitetä.
Naisten talouskirjan haastavinta antia on sen viimeinen artikkeli, Tiina Vainion "Talouden diskursiivisuus", jossa kirjoittaja tarkastelee tutkimuksen objektin ja subjektin kysymyksiä diskursiivisen tutkimusotteen haasteena. Vainio tukeutuu ranskalaisfilosofi Jacques Derridan työn tarjoamaan välineistöön. Derrida on hänen mukaansa "käyttökelpoinen kumppani taloustutkimuksessa joka tavoittelee taloustieteen tietokäsitysten kyseenalaistamista".
Kirja olisi huomattavasti mielenkiintoisempi, jos siinä olisi enemmän yhtymäkohtia myös akateemisen maailman ulkopuoliseen yhteiskunnalliseen liikehdintään (esim. International Wages for Housework Campaign ja Global Women's Strike). Joka tapauksessa kirja on sinänsä suositeltavaa luettavaa niille, jotka tähän asti ovat luottaneet taloustieteen pyhiin totuuksiin.
- Linkki: www.iaffe.org
Kansainvälinen feministisen taloustieteen yhdistys (IAFFE)
KIPINÄ KESÄ-HEINÄKUU/2001 INDEX[Euroopan tulevaisuus] · [Turun Romantiikka] ·
[Moninaisuus vs G8] · [Naisten talouskirja] ·
[Levyt ja lehdet] · [Keisari ja Kulkuri] · [Keep Bangin']
Takaisin etusivulle