Ilman papereita Euroopassa "Ainoa ei-defensiivinen tapa rajoittaa ja säädellä pääomien ja tavaroiden maailmanlaajuista liikettä on ihmisten omaehtoinen liikkuminen". - Yann Moulier Boutang Tänään noin 3 - 4,5 miljoonaa ihmistä elää Euroopan Unionin alueella ilman laillisia papereita. Yhä useampia ja useampia siirtolaisia uhkaa kansalaisten perusoikeuksien menettäminen. Tämä prosessi on osa laajempaa strategiaa joka kohdistuu kaikkiin pakolaisiin ja siirtolaisiin erityisesti läntisessä Euroopassa. Joissakin maissa, erityisesti Saksassa, Itävallassa ja Skandinaviassa, olemme todistamassa "laittomien" siirtolaisten määrän huomattavaa nousua. Niissäkin maissa, joissa eläminen ilman passia ei ole tarkoittanut kaikkien oikeuksien puuttumista, selviytyminen ilman laillisia dokumentteja on käymässä yhä vaikeammaksi. Esimerkiksi Iso-Britanniassa paperittomat siirtolaiset ja pakolaiset olivat taannoin oikeutettuja toimeentulotukeen. Hollannissa, Ranskassa ja Etelä-Euroopan maissa rekisteröintijärjestelmät olivat melko löyhiä, mikä mahdollisti paperittomien pääsyn (laillisille) työ- ja asuntomarkkinoille sekä julkisten terveys- ja koulutuspalveluiden piiriin. Kiristyvä kontrolli ja marginalisointi Tänään, Schengen-valtioiden (erityisesti Saksan) alaisuudessa ja seurauksena EU:n ns. harmonisointiprosessista, siirtolaiset ja pakolaiset kohtaavat paljon tiukempaa kontrollia ja kovempia marginalisoinnin strategioita. Monia Euroopassa vuosikymmenten ajan eläneitä (ja jopa koko ikänsä eläneitä) ihmisiä ajetaan nyt paarialuokkaan. Pakolaiset ja siirtolaiset jotka tänään pyrkivät johonkin EU:n jäsenmaahan, ovat enenevässä määrin pakotettuja ylittämään rajat "laittomasti", johtuen tiukemmista viisumipakoista, perheenyhdistämisen rajoituksista ja ns. "turvallisen maan" määritelmistä. Jopa lentokentälle saapumista tai jonkin Schengen-maan rajan ylittämistä ilman viisumia kohdellaan rikollisena tekona. Jotkut pakolaisista ja siirtolaisista pystyvät hakemaan poliittista turvapaikkaa ja siten saavuttamaan edes määräaikaisen oleskeluluvan. Mutta hyväksyttyjen poliittisten pakolaisten määrän jatkuvasti pienentyessä, useimmat heistä ovat pakotettuja lähtemään maasta tai siirtymään maan alle lyhyen ajanjakson jälkeen. Kaiken kaikkiaan, mahdollisuudet saada pysyvä turvapaikka ovat pienenemässä kaikkialla Euroopassa. Siitä johtuen yhä useammat nykyisin saapuvista siirtolaista ovat pakotettuja etsimään keinoja oleskella maassa paperittomina. Oikeuksien puuttuminen ja yleinen tilanne ilman papereita on hyvin vaikea erityisesti naisille ja lapsiperheille. Mutta kasvavalle joukolle ihmisiä se on ainoa vaihtoehto karkotuksille ja kotimaansa olojen kurjuudelle. Laittomat siirtolaiset ja pakolaiset eivät ole homogeeninen ryhmä. Heille on yhteistä yksi asia: heillä ei ole papereita eikä minkäänlaisia oikeuksia. On tuhansia erilaisia tarinoita, kokemuksia ja taustoja jotka johtavat "laittomaan" oleskeluun jossakin Euroopan maassa. Mutta samalla kun on totta, että "laittomana oleminen" on hyvin monimutkainen kysymys, on myös totta, että analysoidessamme prosesseja joilla siirtolaisuudesta tehdään laitonta, löydämme eräitä tärkeimpiä yhteiskunnallisia ristiriitoja ja konflikteja. Sans Papiers - paperittomien vastarintaa Pariisi, maaliskuu 1996: Yli 300 pakolaista valtaa kirkon protestoidakseen oikeuksiensa puuttumista sekä karkotuksia vastaan. "Paperit kaikille" on yksi heidän keskeisistä vaatimuksistaan. Liike nimeltä "Sans Papiers" (paperittomat) on syntynyt ja seuraavien kuukausien aikana pääsemme todistamaan yhtä viime vuosikymmenen vaikuttavimmista poliittisista taisteluista maanosassamme. 1990-luvun alussa romanien taistelu oikeudestaan oleskella Saksassa aiheutti sensaation, samalla kun Italiassa paperittomien siirtolaisten harjoittamat talonvaltaukset saavuttivat julkisuutta. Yhä uudestaan ja uudestaan, karkotuksen uhkaamat ihmiset etsivät turvaa kirkoista ja seurakunnista. Samaan aikaan nämä protestit ja taistelut olivat paljon laajempien ja usein "hiljaisten" yhteiskunnallisten verkostojen julkisia aktiviteetteja - siirtolaisten ja pakolaisten enemmistölle omaisten, ystävien ja tovereiden verkostot ja yhteisöt olivat välttämättömiä selviytymisen edellytyksiä. Kun puhumme laittomien pakolaisten ja siirtolaisten uudesta ja dynaamisesta poliittisen organisaation prosessista viime vuosien aikana, ei vain Ranskassa vaan myös Belgiassa, Hollannissa, Saksassa ja muualla, nämä taistelut ovat kaikki hyötyneet "Sans Papiers"-liikkeen voimakkaasta ja periksiantamattomasta vastarinnasta, joka on saanut laajaa ja positiivista huomiota ympäri Eurooppaa. "Sans Papiersin" monikansalliset kollektiivit ovat ehkä kaikkein kehittynein poliittinen vastavoima "Linnake-Euroopalle" Schengen-valtioiden hegemonian alaisuudessa. "Sans Papiersin" ja muiden paperittomien siirtolaisten taistelu on uraauurtavaa kolmesta syystä: 1. Työmarkkinoiden etnisten rakenteiden haastaminen Siirtolaisuuden tekeminen laittomaksi ja perustavien ihmisoikeuksien vieminen pakolaisilta ja siirtolaisilta voidaan nähdä sen strategian kärkenä, joka on muuttamassa länsimaista kapitalistista maailmaa kokonaisuudessaan. Riiston hierarkiassa paperittomat työntekijät ovat alimmalla tasolla, voitaisiin jopa puhua uudenlaisista kahleista. Alimmat palkat ja sosiaaliturvan puuttuminen eivät ainoastaan tarjoa kapitalisteille ylimääräisiä voittoja, mutta toimivat myös uhkana ja välineenä kaikkien työntekijöiden kurinalaistamiseksi. Euroopan Unionissa esiintyy erilaisia kapitalismin muotoja, mutta kaikkien maiden kohdalla on totta, että työmarkkinoiden tarpeet rohkaisevat valtion pyrkimyksiä säädellä maahanmuuttoa, erityisesti laitonta maahanmuuttoa. Samaan aikaan voimme nähdä hyvinvointivaltion murentamisen ja hyökkäyksen ihmisten minimiperusturvaa ja toimeentulon perustaa vastaan. Saksassa esimerkiksi eräiltä pakolaisryhmiltä on evätty pääsy sosiaaliturvan piiriin, samalla kun toiset ryhmät joutuvat pelkäämään että sama tapahtuu heille. Mutta olisi väärin odottaa näiden erilaisten sosiaalisten ryhmien automaattisesti rakentavan uusia solidaarisuuden liittoutumia. Usein tilanne onkin päinvastainen: uusien poissulkemisen muotojen myötä muodostuu uudenlaisia aggressiivisia identiteettejä. Niin sanotun "laittoman ja rikollisen ulkomaalaisen" mielikuva toimii erityisesti paikallisella, kansallisella tai eurooppalaisella tasolla uutena syntipukkina ja on monissa maissa syynä rasismin uuteen nousuun. Tärkein haaste rasismin vastaiselle liikkeelle Euroopassa onkin taistelu työmarkkinoiden etnistä segmentointia vastaan sekä taistelu rasistisen propagandan ja lainsäädännön välisten kytkösten torjumiseksi. Sen lisäksi meidän on kehitettävä poliittinen lähestymistapa joka lähestyisi sitä mitä "Sans Papiers" Ranskassa on kutsunut "vailla olevien liikkeeksi": niiden, jotka ovat vailla papereita, vailla työpaikkaa, vailla toimeentuloa. Sans Papiersin aktivistit, yhdessä ammattiliittojen ja työttömien järjestöjen edustajien kanssa, ovat yrittäneet rakentaa uusia koalitioita erilaisten yhteiskunnallisten liikkeiden välille. He kutsuvat toinen toisiaan konferensseihinsa ja kokouksiinsa, keskustelemaan ja asettamaan vaatimuksia yhdessä, ja tukevat toinen toisiaan mielenosoituksissa ja julkisissa aktiviteeteissa. Pyrkimys hajottaa konstruoituja identiteettejä voi olla menestyksekästä vain, jos näitä laajoja yhteiskunnallisia ja poliittisia aloitteita voidaan kehittää eteenpäin. 2. Globaali riisto vs. rikkauden uudelleenjako Siirtolaisuuden aallot kohtaavat länsimaista maailmaa uuden maailmanlaajuisen riiston ja sorron järjestelmän kanssa, ja ovat osaksi Euroopan Unionin politiikan aikaansaannosta. Vuodesta 1989 lähtien elintasokuilu on jatkuvasti laajentunut läntisen ja itäisen Euroopan välillä. Kolmannen maailman maiden resurssien ja raaka-aineiden riistäminen ei ole missään vaiheessa lakannut eikä menettänyt brutaalisuuttaan. Siirtolaisuus Euroopan Unioniiin voidaan nähdä suorana seurauksena tuhon ja karkotuksen maailmanlaajuisista prosesseista, IMF:n ja Maailmanpankin ohjelmista sekä sorrosta ja sisällissodista, joita ovat aiheuttaneet diktatuurit ja sotilashallitukset, joita länsimaat ovat usein tukeneet. Samaan aikaan tulee esille siirtolaisuuden offensiivinen aspekti: yhä useammat ihmiset tulevat tänne taistellakseen oikeudesta olla olemassa ja oikeudesta parempiin tuloihin. Pakolaisliikkeet ovat useimmissa Euroopan maissa 80-luvun ilmiö. Vasemmiston organisoimilla solidaarisuus- ja tukikampanjoilla on melko lyhyt ja epävakainen historia. Ne, jotka odottivat pakolaisten osoittautuvan muita paremmiksi ihmisiksi tai jopa uusiksi vallankumouksellisiksi, joutuivat pian pettymään. Rasismin vastaisen liikkeen ja tukiprojektien motivaation ei kuitenkaan pitäisi syntyä vain puhtaasti moraalisista velvotteista. Vaikka köyhät, vanhukset ja perheet eivät useinkaan onnistu pääsemään Eurooppaan, johtuen pitkään matkaan liittyvistä riskeistä ja kustannuksista, siirtolaisuusliike antaa ilmaisun yleisestä vaatimuksesta paremman toimeentulon puolesta. Rahan siirrot takaisin siirtolaisten kotimaissa eläville perheille ja siirtolaisuusketjujen kehittyminen perheenyhdistämisen avulla ovat nykyisin varsin yleisiä. Siksi siirtolaisuudella sinänsä on egalitaarisia piirteitä, koska se tekee tyhjäksi riiston mekanismia. 3. "Pelon politiikka" ja vastarinta Euroopan Unionia ja sen pelon politiikkaa ohjaa yksi opinkappale: "Taistelu laitonta siirtolaisuutta vastaan". Tämä taistelu on tiukasti "Linnake-Euroopan" harmonisointiprosessin keskipisteessä, vaikka siirtolaisuuden historia ja vallan tasapaino onkin varsin erilainen eri EU-maissa. Iso-Britanniassa ja Ranskassa siirtolaisuus kytkeytyy läheisesti kolonialismin historiaan, sen sijaan Saksa toisen maailmansodan jälkeen kehitti järjestelmän ns. vierastyöläisten värväämiseksi. Kytkettynä siihen ovat erilaiset naturalisoinnin ja kansalaisuuden järjestelmät, Saksassa esimerkiksi "jus sanguis" on vallinnut vielä tähän päivään saakka. Armahduskampanjat paperittomien siirtolaisten puolesta Ranskassa, Italiassa, Portugalissa tai Ruotsissa viime vuosina, kuten myös erilaiset tavat vastustaa karkotuksia, osoittavat, että on edelleenkin "tilaa toiminnalle kansallisvaltioissa". Kansallisten käytäntöjen eroavaisuudesta johtuen eroavat myös laittomien siirtolaisten selviytymisen ja vastarinnan edellytykset eri maissa. Harmonisointiprosessi kuitenkin jatkuu Euroopan Unionissa, yhdessä integroinnin ja poissulkemisen strategioiden yhdistelmän kanssa. "Taistelu laitonta siirtolaisuutta vastaan", erityisesti Schengen-valtioiden ulkorajoja sulkemalla, toimii yhteisen siirtolaispolitiikan johtotähtenä. Mikään muu politiikan alue ei ole ollut niin massiivisen säätelyprosessin dominoima viime vuosina. Prosessiin ovat kuuluneet viisumipakot, niin sanotun "turvallisen maan" konstruointi, salakuljettajien rankaiseminen sekä monet muut siirtolaisuuden säätelytoimet ja ulkomaalaislait. Schengenin tietojärjestelmän (SIS) myötä kehitettiin ensimmäinen ylikansallinen tarkastusjärjestelmä, joka on keskittynyt ennen kaikkea yhteen erityisryhmään: laittomiin siirtolaisiin. Lähes 86 prosenttia SIS:n data-tallenteista koskee siirtolaisia, jotka on kirjattu joko laittomiksi tai karkotettaviksi, joiden pääsy takaisin EU:n sisälle on estettävä. Saksan rooli yhtenä tämän prosessin johtavana voimana tulee selväksi kun katsomme SIS-järjestelmää: kaksi kolmasosaa tiedostoista on tallennettu Saksan viranomaisten toimesta. Useat EU:ssa toimivat suljetut komiteat seuraavat ja analysoivat maahanmuuttoreittejä estääkseen viimeisetkin ilman viisumia tapahtuvan rajanylittämisen keinot. Virallisesti syytökset kohdistetaan salakuljettajien järjestäytyneisiin ryhmiin, mutta todellisuudessa pakolaiset itse ovat lähes aina ne, jotka toimenpiteistä kärsivät. Nämä salaiset komiteat ovat vastuussa agendan asettamisesta eurooppalaisille tai kansainvälisille konferensseille, pakottaen Itä-Euroopan maita (ns. läpikulkumaat) toimimaan Schengen-valtioiden tottelevaisina kumppaneina. Yksi tärkeimmistä ennakkoehdoista EU:n jäsenyydelle on hyvin tiukan maahanmuuttojärjestelmän käyttöönotto. Siirtolaisten taistelut Euroopassa ja periksiantamaton taistelu kaikkia karkotuksia vastaan tekee tyhjäksi pelottelun politiikkaa kapitalistisissa keskuksissa. Vaatimukset vapaasta liikkumisesta, pakolaisten aktiivinen tukeminen ja slogan "kukaan ei ole laiton" ovat nykyisen rajakontrollin aikana alistumattomuuden tunnuksia. Artikkeli on julkaistu alunperin englanninkielisenä kirjassa "Without Papers in Europe" (Kein Mensch ist Illegal, 2000). Linkki: www.noborder.org KIPINÄ HUHTI-TOUKOKUU/2001 INDEX [Karavaani kohti Göteborgia] · [Tshernobyl 1986] · [Meillä on unelma] · [Ydinvoimakamppailu] · [Lehtiarvoita] · [Rasismiraportti] · [Kaupunkiviljely] · [Hamppumarssi] · [Paperittomat] Takaisin etusivulle