Meillä on unelma...kansalaisten Eurooppa Helsingin Sanomien pääsiäislauantain numerossa (14.4.2001) julkaistiin päätoimittajan kolumni, joka oli selkeä osoitus siitä, että me, Euroopan valkohaalarit, olemme olleet poliittisen projektimme hahmotelmissa oikeilla jäljillä. Oikeastaan, jos tarkkoja ollaan, pitäisi sanoa että Helsingin Sanomat ja sen edistämä yhteiskunnallinen keskustelu alkaa olla oikeilla jäljillä. Muistamme vielä hyvin ne Prahan tapahtuman jälkeiset kirjoitukset, joissa sanottiin, että tottelemattomien kanssa ei pidä keskustella (samaan aikaan – myös tällaisten lauseiden vuoksi - Tšekin poliisi pidätti, nöyryytti ja pahoinpiteli yli 600 ihmistä ilman mitään perusteita. Asia, josta mm. Amnesty International on ilmaissut huolestuneisuutensa). Mutta se joka vanhoja muistelee... Muuttuva Eurooppa ja siirtolaispolitiikan paradoksi Kolumnin otsikko oli "Kansalaisten Eurooppa". Kirjoituksen alussa päätoimittaja toteaa, että Euroopan Unioni on suurten historiallisten muutosten edessä: yhteisvaluutta, itälaajentuminen jne. Hänen mukaansa yksi keskeisimmistä kysymyksistä, joita EU kohtaa, on siirtolaisuuteen liittyvä paradoksaalinen tilanne: toisaalta siirtolaisia tarvitaan ja toisaalta heidän tuloa halutaan rajoittaa. Mielestämme juuri tämä kysymys ja ne vastaukset, joita siihen annetaan, on paradigmaattinen siitä, millaista Eurooppaa ollaan rakentamassa; siitä, millainen tulee olemaan kansalaisuuskäsite ja sen toteuttaminen Euroopassa. Helsingin Sanomat toteaa, että EU:sta on tullut elitistinen projekti, joka ei ole kyennyt sisällyttämään päätöksentekoon kansalaisia. Unioni on piiloutunut hallitusten välisten konferenssien ja omituisten, kansalaisten enemmistölle täysin tuntemattomien kirjainyhdistelmien taakse. EU elää legitimiteettikriisissä. Lehti siteeraa Paavo Lipposen kuuluisaa Bruggen puhetta, jossa hän ehdotti kansalaisyhteiskunnan mukaan ottamista EU:n perustuslaillistamisprosessiin (siis juuri samaa, mitä ME olimme vaatimassa Kauppatorin "mellakassa" 6.12.2000). Lipponen ja NGO:t Viime viikolla Lipponen piti taas uuden linjapuheen, tällä kertaa Firenzen Eurooppa-instituutissa. Hänen mielestään "merkittävin osa käytännön työstä tulee tehdä paikallisella tasolla välittömässä yhteistyössä kansalaisten kanssa. Varmemmaksi vakuudeksi pääministeri korosti, että kaikilla kansalaisyhteiskunnan tekijöillä tulisi olla mahdollisuus ilmaista mielipiteensä" (HS 14.4.2001). Lipponen viittasi lehden mukaan myös siihen, kuinka ns. NGO:t (kansalaisjärjestöt) ovat saaneet suuren merkityksen toimimalla järjestyneesti (esim. Seattlessa ja Prahassa) globalisaation kielteisiä vaikutuksia vastaan. Kolumnista käy ilmi, että samalla kun nuorten kiinnostus kansallisvaltion ja edustuksellisten instituutioiden raameissa tapahtuvaa politiikkaa kohti vähenee, he alkavat vaikuttamaan globaalitasolla. Kolumni päättyy kysymykseen: miten ja millä painoarvolla kansalaisyhteiskunnan ääntä pitäisi kuunnella päätösten tekovaiheessa. Päätoimittajan mielestä vastaus on ehdottomasti löydettävä. Harvoin olemme olleet näin samaa mieltä Helsingin Sanomien kanssa. Harmittavaa on tietysti se, että keskustelu käynnistyy näin myöhään. Olemmehan vaatineet näihin kysymyksiin vastauksia jo parin vuoden ajan. Olemme joutuneet laittamaan kehomme peliin, ottamaan iskuja vastaan ja joutuneet putkaan, jotta tähän pisteeseen olisi tultu. Mutta hyvä näin. On kuitenkin syytä tuoda esille muutama huomautus käynnissä olevan debatin tiimoilta (tämän kirjoituksen lopusta löytyy linkkejä syvällisempiin ja laajempiin kirjoituksiin, joita aiheesta on tuotettu). Eurooppa - paikka politiikalle Paikka maanosamme tulevaisuutta koskevalle keskustelulle on poliittinen tila, jota kutsumme nimellä Eurooppa. Olisi vaikeaa hyväksyä poliittiseksi tilaksi tai keskustelukumppaniksi kansallisvaltioita ja niiden edustajia. Niiden poliittinen ja talouspoliittinen vaikutusvalta on erittäin rajallinen. Toisaalta koko perinteinen kansalaisuuskäsite on globalisaation aikakaudella niin syvässä kriisissä, ettemme halua sitä enää legitimoida. Keskustelu käydään eurooppalaisella tasolla. Keskustelulle Euroopan poliittisesta tulevaisuudesta me asetamme kuitenkin ennakkoehtoja. Ketkä saavat osallistua keskusteluun? Keillä on kansalaisuuden tuomat oikeudet? Kuka on Euroopan kansalainen? Me emme suostu käymään keskustelua sellaisten tahojen kanssa, joiden kansalaisuuskäsite on poissulkeva, eikä sisällyttävä. Euroopassa asuu jo tällä hetkellä miljoonia laittomia siirtolaisia – ihmisiä vailla kansalaisuuden tuomia oikeuksia – ja maanosamme rajojen ulkopuolella on valtava paine. Kaikille avoin Euroopan kansalaisuus on edellytys keskustelulle. Olemme useaan otteeseen puhuneet näkymättömistä ihmisistä, olemme useaan otteeseen sanoneet, että me – Euroopan valkohaalarit – olemme näkymättömien aseeton armeija, aivan kuten Meksikon zapatistit ovat Chiapasin intiaanien armeija. Haluamme, että kansalaisuutta vailla olevat VÄHEMMISTÖT tunnustetaan kansalaisuuden ja sen tuoman turvan piiriin kuuluviksi, ja että heille annetaan mahdollisuus osallistua keskusteluun. Kansalaisyhteiskunnan edustettavuus Eräs asia vaatii vielä tarkentamista. On epäselvää, mistä kansalaisjärjestöistä Helsingin Sanomien kolumnissa puhutaan. Mitkä ovat ne kansalaisjärjestöt, jotka halutaan tunnustaa keskustelukumppaneiksi. Suuret ja "uskottavat" kansalaisjärjestöt kuten Amnesty International ja Oxfam ovat jo nyt varteenotettavia keskustelukumppaneita hallituksille ja kansainvälisille instituutioille. On syytä olettaa, että myös Attacin kaltaiset NGO:t on tunnustettu keskustelukumppaneiksi (miten Ranskan hallituksen geopoliittisista syistä liikkeelle laittama kansalaisjärjestö, johon Suomessa kuuluu kansanedustajia ja ministereitä, ei voisi olla näiden keskustelukumppani?). Emme kuitenkaan usko, että kansalaisyhteiskunnan edustettavuuteen liittyvä ongelma olisi ratkaistu. Ongelman ratkaisu on hieman monimutkaisempi kuin se, että kansalaisjärjestöistä tehdään globalisaation aikakauden puolueita ja niille annetaan omat kiintiöt esim. europarlamentissa tai Kansainvälisessä valuuttarahastossa. Kansalaisjärjestöjen luonteeseen kuuluu se, että ne eivät tuota pysyviä rakenteita. Sillä samalla hetkellä kun ne institutionalisoidaan, ne menettävät dynaamisuutensa, niiden merkitys on lähellä nollaa. Parhaimmassa tapauksessa niistä tulee asiantuntijaorganisaatioita, huonoimmassa tapauksessa valtionrahoitteinen työpaikka muutamalle ihmiselle. Kansalaisjärjestöjen muodollisella mukaan ottamisella tulevien Euroopan poliittisten rakenteiden legitimointiin ei ratkaista oikeastaan yhtään mitään. Avoin kansalaisuus ja uudenlainen suvereniteetti Se mikä tänään on syvällisesti kriisissä kansallisvaltion kanssa on juuri modernille ominainen edustuksellisen suvereniteetin malli. Mitä sitten sen tilalle? Tähän kysymykseen me emme halua vastata ennen kuin VÄHEMMISTÖJEN oikeus elää Euroopassa Euroopan kansalaisina on tunnustettu. Olemme ehkä unelmoijia, kuten "realistit" ovat todenneet. Meidän unelmamme ei kuitenkaan liity tulevaan yhteiskunnalliseen järjestelmään, se ei liity ideologiaan eikä utopiaan. Meidän unelma on hyvin yksinkertainen: haluamme, että he jotka suuntaavat kohti Eurooppaa, ovat tervetulleita, ja että he, jotka täällä asuvat (laillisesti tai laittomasti, alkuperään katsomatta) saavat osallistua keskusteluun ja nauttia Euroopan kansalaisuudesta. Näitä asioita aiomme tuoda esille Göteborgissa 15. kesäkuuta EU:n huippukokouksen yhteydessä. Tiedämme hyvin, että on todennäköistä, etteivät kokouspaikan portit avaudu niille ihmisille, jotka janoavat Euroopan kansalaisuutta ja joiden aseeton armeija me olemme. Mutta samalla tavalla kuin ne amerikkalaiset kansalaisoikeusaktivistit, jotka taistelivat 1960-luvulla mustien vähemmistöjen rinnalla, myös me olemme valmiit laittamaan kehomme peliin. Meillä on unelma... [pr] Linkit: www.valkohaalarit.org/eurooppa.htm www.valkohaalarit.org/kuokkis.htm KIPINÄ HUHTI-TOUKOKUU/2001 INDEX [Karavaani kohti Göteborgia] · [Tshernobyl 1986] · [Meillä on unelma] · [Ydinvoimakamppailu] · [Lehtiarvoita] · [Rasismiraportti] · [Kaupunkiviljely] · [Hamppumarssi] · [Paperittomat] Takaisin etusivulle