Eilen, tänään ja huomenna Kamppailu ydinvoiman lisärakentamisesta on jälleen käynnistynyt. Useat yhteiskunnalliset ryhmät ja etupiirit ovat ilmoittaneet kannastaan. Jo tässä vaiheessa on tullut selväksi, etteivät esitetyt linjaukset enää noudata moderneista yhteiskunnista tuttuja jakoja oikeiston ja vasemmiston tai työnantajien ja työntekijöiden intressien välillä. Ydinvoimaan liittyvä kamppailu ei ole pelkästään taloudellinen tai poliittinen, se sisältää myös eettisiä, ympäristöllisiä ja affektiivisia ulottuvuuksia. Se ei jaa ihmisiä ainoastaan keskenään, mutta myös sisältäpäin. Sama henkilö voi olla, näkökulmasta riippuen, puolesta tai vastaan. Hän voi miettiä kantaansa ydinvoimalan rakennustyömaan tulevana työntekijänä, ekologistina, ydinvoimalan sijoitusalueen asukkaana, tulevaisuudesta välittävänä ihmisenä jne. Ydinvoima: biopoliittinen kysymys Tämän lähtökohdan perusteella ydinvoimavalinta voidaan hyvinkin määritellä biopoliittiseksi ja postmodernin politiikan paradigmaattiseksi ongelmaksi. Positiot eivät enää noudata modernista aikakaudesta tuttuja luokkajakoja, poliittisten ideologioiden välisiä linjauksia eivätkä muitakaan menneisyydestä tuttuja kiinteitä asetelmia. On kuitenkin mahdotonta individualisoida ydinvoimakysymystä. Yksi postmodernin suurimmista harhoista on ajatus, että biopolitiikka voisi olla yksilöllinen "laji". Biopolitiikka on ennen kaikkea kollektiivinen asia. Ydinvoimakysymyksen takana piilee merkittävä valinta kahden yhteiskunta- ja tuotantomallin välillä: postmodernin ja modernin, jälkiteollisen ja teollisen välillä. Valinta on siis kahden sivilisaatiomallin välillä, joista toinen perustuu fyysiseen työhön (ruumiin työhön pistämiseen) ja toinen älyyn ja osaamiseen (aivojen työhön pistämiseen). Postmodernissa ja jälkiteollisessa mallissa tulevaisuus rakentuu yhteiskunnallisessa elämässä, politiikassa ja energian tuotannossa perustuen kevyisiin ratkaisuihin, hajautettuihin ja väliaikaisiin optioihin (paikalliset yhteisöt, immateriaalisuus, tieto, aurinko, tuuli). Modernissa ja teollisessa "tulevaisuus" rakentuu raskaisiin, lopullisiin ja keskitettyihin koneistoihin ja laitoksiin (suuri valtio, suuret puolueet, suuret liitot ja raskas materia). Kaksi tuottamisen mallia Ydinvoimakysymykseen annettava vastaus sisältää myös vastauksen kysymykseen haluammeko elää maassa, jossa perinteinen raskas teollisuus kasvattaa osuuttaan kansantaloudesta valtion ja suurten yrityksien johdolla ja investointien avulla. On luvallista kysyä haluammeko elää maassa, joka myy terästankoja ja paperirullia tai haluammeko vaihtoehtoisesti elää maassa, joka tuottaa osaamista ja ratkaisuja (mm. energiaongelmille)? Kysymys on täysin retorinen. Tiedämme, että paluuta teolliseen menneisyyteen ei ole. Oikeastaan kansantalouskin on globalisaation myötä kadonnut kategoria. Ydinvoiman lisärakentaminen toteutuessaan tuottaisi pelkästään yhden suuren katedraalin aavikkoon. Tyhjänä ja toimettomana seisovan sarkofagin. Muistomerkin toivottomasta yrityksestä osoittaa, että teknologisesta kehityksestä ja nanofysiikasta huolimatta kivikautinen ydinfysiikka ja sen kannattajat (raskaan metallin sirkus) määräävät edelleen. Valtion suoraan tai epäsuoraan tukeen perustuvat investoinnit suuriin laitoksiin ja hankkeisiin eivät ole muuta kuin yritys uudelleenrakentaa sellaiset olosuhteet, joissa kaksi suurta luokkaa ja poliittista ideologiaa kohtaavat toisiaan ja ratkaisevat yhteisen edun nimissä yhteiskunnallisia ongelmia apunaan taloudellinen ja sosiaalipoliittinen suunnittelu. Ydinvoimalla tuotetun energian pitäisi ruokia savupiipputeollisuutta ja sen varjolla elävät perinteinen työväestö ja perinteiset kapitalistit. Nämä ovat kuitenkin sellaisen ajan haamuja, joka on ohi, eikä niitä saa manattua takaisin vaikka kuinka monta ydinvoimalaa rakentaisi. Teollisuus ja työnteko teollisuuden piirissä ei yksinkertaisesti enää kiinnosta ihmisiä. Mantra jota vanhan ajan kapitalistit ja ammattiyhdistysliikkeen johtajat hokevat on aina sama: työ. Ammattiyhdistysliike on valmis nielemään kaiken mahdollisen työllisyyden nimissä. Hämmästyttävää on se, että työn loppuessa työväestön edustajat eivät ryhdy määrittämään, mikä voisi olla palkkatyön jälkeinen kansalaisten toimeentulon muoto. Työn vähenemistä ei nähdä mahdollisuutena lisätä vapaaehtoista kansalaistoimintaa ja lyhentää kaikkien työaikaa yhteiskunnallisen rikkauden pysyessä vakiona, vaan sitä pidetään draamana, johon on annettava aina sama vastaus: työ, valtion interventio, suunnitelmatalous. Kaksi politiikan mallia Kyseessä ei ole pelkästään taloudellisen tuotannon valinnat, vaan myös kaksi vastakkaista politiikan mallia. Modernin politiikan mallissa harvat päättävät kaikkien puolesta. Kansanedustuslaitos, puolueet ja perinteiset etujärjestöt ovat tämän politiikan instituutioita. Suuret laitokset palvelevat passivoituneita kansalaisia, jotka ovat luopuneet toiminnasta, päätöksenteosta ja suvereniteetista, vaikkakin elävät muodollisesti demokratiassa. Postmodernin politiikan mallissa ihmiset osallistuvat, päättävät omista asioista, aktivoituvat ja tekevät vapaaehtoistyötä omien yhteisöjen ja lähimmäisten parissa. Ydinvoimakysymyksessä kohtaavat juuri nämä kaksi politiikan mallia. Ammattiyhdistykset, joita kukaan ei ole valtuuttanut päättämään ydinvoimasta, puoltavat lisärakentamista, kansanedustajat eivät kysy valitsijoidensa mielipiteitä. Suoran demokratian soveltaminen tarkoittaisi sitovan kansanäänestyksen järjestämistä. Pelkästään näin on mahdollista katsoa, missä kulkee modernin ja postmodernin, teollisen ja jälkiteollisen raja tällä hetkellä. Mitä mahdollisuuksia on uusille epäpyhille alliansseille. Suora demokratia on kuulunut uusien yhteiskunnallisten liikkeiden poliittiseen agendaan. Kansalaisyhteiskunnan vaatimus osallistua päätöksentekoon on viime aikoina toistuvasti esitetty huippukokousten yhteydessä mm. Prahassa ja Seattlessa. Sitä on vaadittu eliitin rituaalien yhteydessä myös Suomessa esim. Helsingissä presidentinlinnan edustalla 6.12.2000. Sitä on vaadittu Meksikossa, kun aktivistimme ovat suojanneet zapatisteja näiden pyynnöstä marssilla kohti Mexico Cityä. Poliittinen hyökkäys Vihreää liittoa vastaan Ydinvoimakysymyksen asettaminen juuri nyt pöydälle on myös poliittinen hyökkäys Vihreää liittoa vastaan. Perinteiset modernin etujärjestöt ja puolueet eivät ole kyenneet vastaamaan tämän uuden poliittisen subjektin tuomaan haasteeseen. Vihreä liitto on ainoa Suomessa toimiva "postmoderni" puolue ja ilmeisesti perinteisten toimijoiden mielestä se on palautettava tiettyjen raja-aitojen sisälle. Ilmeisesti pelko tulevien vaalien ja yleensä vihreiden suosion kasvun suhteen on melkoinen. Vaikka ei yksiselitteisesti tukisi Vihreän liiton toimintaa, vaikka monissa kysymyksissä olisi lähempänä Euroopan vihreiden kuin Vihreän liiton positioita, ja vaikka tietyillä paikkakunnilla pitäisi tärkeämpänä yhteistyötä Vasemmistoliiton kanssa, on kuitenkin tärkeää, että institutionaalisen politiikan kartalla olisi edes yksi uuden ajan puolue, joka puhuisi tärkeistä asioista kuten kansalaispalkasta, Euroopasta, suorasta demokratiasta ja osallistumisesta, ehkä jopa samoin painotuksin kuin uudet yhteiskunnalliset liikkeet. Mitä, miten ja missä Kansalaisyhteiskunnan esittämät vaatimukset ovat selkeitä: ydinvoiman lisärakentamisen lopullinen lykkääminen ja, mikäli rakentamisprosessi etenee eduskunnassa, kansanäänestys. Koska vaatimukset ovat niin tärkeitä, on helppo kuvitella, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiita laittamaan kehonsa peliin harjoittamalla väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta. On myös helppo kuvitella, että nopeasti globalisoituneet uudet liikkeet kykenevät ottamaan mukaan kamppailuun kokonaisia globaaliverkostoja (New Yorkista Madridiin, Mexico Citystä Lontooseen). On myös selvä, että väkivallattoman kansalaistottelemattomuuden rinnalle liikkeet ovat ottamassa käyttöön muita toimintamalleja, kuten kuluttajalakot ja Greenpeace-tyyppiset symboliset aktiot. 26. huhtikuuta Helsingissä 26. huhtikuuta monet osallistuvat Helsingissä järjestettävään ydinvoiman vastaiseen mielenosoitukseen. Siinä mielenosoituksessa tuskin tullaan näkemään kansalaistottelemattomuutta. Mutta mikäli kansalaisyhteiskunnan vaatimuksiin ydinvoiman lisärakentamisen torjumisesta tai kansanäänestyksen järjestämisestä ei suostuta, on helppo ennakoida, että saamme nähdä taas valkoisiin haalareihin pukeutuneita ihmisiä pyrkimässä KÄYTÄNNÖSSÄ tuomaan esille kansalaisyhteiskunnan ääntä. Tämä ei kuitenkaan ole ajankohtaista kampanjoinnin alkuvaiheessa. On helppo ennakoida, että vastauksista, joita kansalaisyhteiskunta saanee lähiaikoina, riippuu paljolti miten uudet kansalaisyhteiskuntaa edustavat ja puolustavat liikkeet kehittyvät. Elämme mielenkiintoisia aikoja. [pr] Linkki: www.ydinvoima.net KIPINÄ HUHTI-TOUKOKUU/2001 INDEX [Karavaani kohti Göteborgia] · [Tshernobyl 1986] · [Meillä on unelma] · [Ydinvoimakamppailu] · [Lehtiarvoita] · [Rasismiraportti] · [Kaupunkiviljely] · [Hamppumarssi] · [Paperittomat] Takaisin etusivulle